Scroll Top

Ampumaurheiluliitto nimennyt EM- ja MM-joukkueita

Ammunta Skeet Trap haulikko

Ampumaurheiluliiton hallitus nimesi tiistain kokouksessaan Suomen joukkueet Kroatiassa touko-kesäkuussa järjestettäviin kiväärin, pistoolin ja haulikon EM-kilpailuihin sekä liikkuvan maalin EM- ja MM-kisoihin Ranskaan.

Kroatian Osijekissa järjestetään 20.5.-6.6. ampumaurheilun EM-kilpailut, joissa kilpaillaan ilma-aseiden lisäksi 25/50/300m kivääri- ja pistoolilajeissa sekä haulikkolajeissa.

Osijekissa kilpaillaan siis myös ilmakiväärin ja -pistoolin EM-mitaleista ja jaetaan Lohjan Kisakalliossa helmi-maaliskuussa jakamatta jääneet kuusi olympiapaikkaa: kaksi paikkaa sekä miesten että naisten ilmakiväärissä ja yksi paikka sekä miesten että naisten ilmapistoolissa.

EM-Osijekissa on jaossa kaikkiaan kuusitoista olympiamaapaikkaa Tokioon

Ampumaurheiluliiton valintaesityksessä todettiinkin, että koronapandemia rajoittanut runsaasti kaikkea kilpailutoimintaa niin kotimaassa kuin erityisesti ulkomailla. Näyttökilpailuja on jouduttu perumaan, siirtämään ja korvaamaan eli näyttömahdollisuuksia on ollut poikkeuksellisen vähän. Valinnoissa huomioitiin tämän vuoden tulokset, mutta lajikohtaisesti tuloksia on jouduttu tarkastelemaan viime vuodelta ja jopa vuodelta 2019.

Valinnoissa annettiin painoarvoa myös päävalmentajien kokonaisvaltaiselle näkemykselle ja arviolle urheilijoiden nykyisestä suorituskyvystä ja harjoittelutaustasta.

Miesten ja naisten skeetiin ei nimetty vielä ketään, koska valintaprosessia päivitettiin aiemmin keväällä ja EM-valinnat tehdään Italian Arezzon (24.-25.4.) ja Lonaton (9.-10.5.) kilpailujen jälkeen.

Tulosrajan saavuttaneille urheilijoille kilpailumatkan kustantaa SAL kilpailubudjetin mukaan joko kokonaan tai omakustannusosuudella. Jos alle tulosrajan joukkueeseen valittu urheilija saavuttaa arvokisoissa tulosrajavaatimuksen, siinä tapauksessa SAL kustantaa hänen kilpailumatkansa joko kokonaan tai omakustanneosuudella. Mikäli urheilija ei saavuta tulosrajaa arvokisoissa, silloin kilpailumatkan kaikista kustannuksista vastaa urheilija itse.

Ranskan Chateauroux´ssa järjestettävät liikkuvan maalin MM-kilpailut siirrettiin tälle vuodelle koronaviruspandemian takia. Kisajärjestäjät saivat Euroopan ampumaurheiluliitolta (ESC) peruuntuneen Kisakallion 10m EM-kilpailut sekä järjestämisoikeuden 50m EM-kilpailuihin, jossa muut lajit ammutaan Kroatiassa. Valintaesityksen mukaan tämä kokonaisuus tekee kilpailuista poikkeuksellisen pitkän ja raskaan, johon osan aikuisurheilijoista on vaikea sitoutua siviilitöidensä ohessa.

Kuten muissakin lajeissa, liikkuvan maalin näyttökilpailujen aikataulut ovat eläneet koko ajan, ja kilpailuja on peruttu ja järjestetty poikkeusoloissa. Normaalia määrää kilpailuja ei ole voitu järjestää, eikä normaalia kolmen kilpailun keskiarvosääntöä valintarajan savuttamiseen voitu noudattaa. Näin ollen valintarajakeskiarvo on laskettu kahden kilpailun perusteella. Myös ehjän harjoitusjakson tekeminen on ollut haasteellista.

EM-kilpailujen teknisenä delegaattina toimiva Pekka Kuusisto on kertonut kisajärjestäjien kokoontuneen 15. huhtikuuta pohtimaan kisajärjestelyjä. Kokouksessa todettiin Ranskan pandemiatilanteen olevan tällä hetkellä heikko, sillä maa on lähes täyssulussa. Kilpailuja ei vielä päätetty perua, mutta esille nostettiin siirto syyskuulle. Kisaorganisaatio kokoontunee uudelleen vielä tällä viikolla, jonka jälkeen päätöstä odotetaan.

Liikkuvan maalin joukkue-esitys onkin miesten osalta poikkeuksellinen. Muutoin valinta noudattaa valintamenettelyä. Miesten osalta tehtiin ehdollinen valinta, johon vaikuttaa kilpailujen todellinen järjestämisaika. Näin toimien joukkue saadaan valittua valintamenettelyn mukaisesti ja valinta-ajankohtaa kunnioittaen.

Ampumaurheilun EM-kilpailut (10/25/50/300m lajit ja haulikkolajit)
20.5.-6.6. Osijek, Kroatia

Suomen EM-joukkue

Kivääri (9)

10m ilmakivääri
Miehet: Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat), Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura), Sebastian Långström (Kyrkslätt Skytteförening)
Naiset: Emmi Hyrkäs (Simpeleen Hahlo), Jenna Kuisma (Kyrkslätt Skytteförening), Marianne Palo (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura)

50m pienoiskivääri
Miehet: Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat), Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura), Sebastian Långström (Kyrkslätt Skytteförening)
Naiset: Emmi Hyrkäs (Simpeleen Hahlo), Marianne Palo (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura), Henna Viljanen (Kyrkslätt Skytteförening)
Tytöt: Elli Männistö (Punkalaitumen Kunto)

300m kivääri
Miehet: Juho Autio (Oulun Metsästys- ja Ampumaseura), Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat), Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura)
Naiset: Henna Viljanen (Kyrkslätt Skytteförening)

Pistooli (5)

10m ilmapistooli
Miehet: Joonas Kallio (Suomussalmen Urheiluampujat), Karri Turunen (Nurmeksen Ampumaseura)
Tytöt: Ella Hakala (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura)

25m urheilupistooli
Naiset: Ritva Karri (Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura)

50m pistooli
Miehet: Joonas Kallio (Suomussalmen Urheiluampujat), Karri Turunen (Nurmeksen Ampumaseura)

25m olympiapistooli
Miehet: Marko Talvitie (Lehtimäen Ampujat)

25m vakiopistooli
Miehet: Joonas Kallio (Suomussalmen Urheiluampujat)

25m isopistooli
Miehet: Marko Talvitie (Lehtimäen Ampujat), Joonas Kallio (Suomussalmen Urheiluampujat)

Haulikko (13)

Trap
Miehet: Matias Koivu (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Vili Kopra (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Jukka Laakso (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)
Naiset: Noora Antikainen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Satu Mäkelä-Nummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Mopsi Veromaa (Sibbo Skyttegille)
Pojat: Kaarlo Hoppu (Pohjois-Hämeen Ampujat), Juho Montonen (Siilinjärven Urheiluampujat), Juho Mäkelä (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)
Tytöt: Sara Nummela (Lahden Ampumaseura)

Skeet (20.4.: 3)
Miehet ja naiset: joukkueet päätetään 10. toukokuuta. Aikuisten osalta valintaprosessia päivitetty ja valinta tehdään Arezzon (24.-25.4.) ja Lonaton (9.-10.5.) jälkeen.
Pojat: Oskari Lehtimäki (Kurikan Ampujat), Ukko-Pekka Mäkinen (Tornionseudun Ampujat), Juha-Pekka Vähätalo (Honkajoen Seudun Ampujat)

Liikkuvan maalin EM- ja MM-kilpailut
6.-22.6. Chateauroux, Ranska

Suomen joukkue

Miehet: Krister Holmberg (Raseborgs Skyttar), Topi Hulkkonen (Etelä-Saimaan Ampujat), Niklas Hyvärinen (Raseborgs Skyttar), Heikki Lähdekorpi (Satakunnan Ampujat). Nimettiin ehdollisesti neljä urheilijaa, joista kolme muodostaa lopullisen kilpailujoukkueen. Kilpailuajankohdan varmistumisen jälkeen päävalmentaja neuvottelee urheilijoiden kanssa ja yhdessä valmennuksen johtajan kanssa valitaan kolme edustajaa.
Pojat: Aaro Vuorimaa (Lapuan Seudun Ampujat), Mikko Hakala (Kymppi 64), Toni Annala (Jalasjärven Ampujat)
Tytöt: Ida Heikkilä (Kymppi 64), Aino Vaittinen (Toijalan Urheiluampujat)

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.