Scroll Top

Alle 12-vuotiaat pojat 8 parhaan maan joukkoon EM-kilpailuissa

Tennis lapset pojat lapsi poika

Aku Salo, Oskari Paldanius, Felix Alopaeus ja valmentaja Heikki Riikonen

Porsche Junior Team Finlandin alle 12-vuotiaat pojat selviytyivät kahdeksan parhaan maan joukkoon joukkue EM-kilpailuissa.

Vuodesta 2007 alkaen järjestetty Nations Challenge -turnaus, joukkue EM-kilpailut, alkoi alkulohko-otteluilla 25.-28.7. Alkulohkoja pelattiin neljässä eri maassa, joista jokaisesta kaksi parasta maata eteni 8.-11.8. pelattavaan lopputurnaukseen. Suomen poikien joukkueen muodostivat Espoon Tennisseuran Felix Alopaeus, Smashin Oskari Paldanius ja HVS-Tenniksen Aku Salo sekä valmentaja Heikki Riikonen.

Suomi pelasi alkulohkonsa Hollannissa. Ensimmäisessä ottelussa tuli tappio Italialle ja toisesta ottelusta tullut voitto Viroa vastaan vei Suomen pelaamaan jatkopaikasta toisen lohkon voittanutta isäntämaata vastaan. Suomi onnistui kukistamaan Hollannin jännittävien otteluiden jälkeen otteluvoitoin 2-1 ja lunasti paikkansa lopputurnaukseen Ranskan Dijoniin. Lopputurnauksessa pelaavat Suomen lisäksi Italia, Tsekki, Espanja, Ranska, Bulgaria, Venäjä ja Romania.

Suomi – Hollanti 2-1
Felix Alopaeus – Mees Rottgering 4-6, 1-6
Oskari Paldanius – Thijs Boogaard 6-2, 2-6, 7-6(2)
Paldanius/Alopaeus – Boogaard/Rottgering 2-6, 6-1, 12-10

– Todella hieno fiilis koko joukkueella Nations Challenge -lopputurnaukseen pääsystä. Pojat pelasivat ja taistelivat hienosti kaikissa otteluissa. Ensimmäisessä ottelussa kärsimme tappion Italialle, joka oli kokonaisuudessaan hieman tasaisempi. Toisessa ottelussa pystyimme voittamaan hyvälle pelillä Viron, kertoi valmentaja Heikki Riikonen.

– Ratkaisevassa ottelussa Hollantia vastaan koimme jännittäviä hetkiä ja ottelut olivat todella tasaisia. Kaksinpelissä Oskari pystyi selvittämään viisi ottelupalloa ja nelipelissä Felix/Oskari selvittivät kolme ottelupalloa. Pojat olivat ehkä hieman nälkäisempiä kuin vastustaja ja ripaus onneakin jatkopaikkaan tarvittiin, jatkoi Riikonen.

Tyttöjen joukkueelle tuli tällä kertaa aimo annos kokemusta kovia maita vastaan. Joukkueessa pelasivat Emma Tuominen, Liinu Heiskanen ja Emilia Lehtinensekä kapteenina toimi Ville Juhamo.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.