TUTO Hockey – K-Vantaa
Pe 19.2. klo 18.30
Marli Areena
TUTO lähtee kahden tappion jälkeen hakemaan paluuta voittojen tielle, kun Turkuun saapuu vieraaksi neljä pistettä edellä oleva K-Vantaa.
TUTO koki keskiviikkona karvaan tappion Lempäälässä, kun kotijoukkue LeKi nousi rinnalle ja lopulta voittolaukauskilpailussa ohitse. Iloisia uutisia toi kuitenkin debytanttien Teemu Elomon, Markus Seikolan ja Oskari Lehtisen kauden ensimmäiset esiintymiset TUTO-paidassa.
”Jännitti aika paljon, kun viimeisen kolmen vuoden aikana on kaksi vuotta mennyt, etten ole pelannut peliäkään”, kommentoi Seikola.
Pitkään loukkaantumisista kärsinyt Seikola kellotti ensimmäisessä ottelussaan peliaikaa 21:16.
”Ei ollut enää varmaa edes, että laitanko kilpailumielessä luistimia jalkaan, mutta tosi kivaa oli. Hävittiin peli, mutta mun kohdalla hienoa oli se, että pystyin nauttimaan pelaamisesta, eikä sattunut mihinkään”, totesi Seikola.
Kyseessä erittäin tärkeä kamppailu
Perjantaina kotiyleisön edessä TUTOlla on tärkeä peli tiedossa, sillä vieraaksi saapuva K-Vantaa on sarjataulukossa neljä pistettä edellä, yhden ottelun enemmän pelanneena. Joukkueiden keskinäiset ottelut ovat menneet tällä kaudella vantaalaisten hyväksi lukemin 3-2, joten nyt on oiva tilaisuus tasata tilit.
”Omalla kohdalla mennään nyt peli kerrallaan ja oon ihan tyytyväinen, että pystyn pelaamaan ja pysyn vauhdissa. Se on se hienoin tunne, eikä vuoden työ ole mennyt hukkaan”, totesi Seikola.