Helsingin IFK ja keskikenttäpelaaja Xhevdet Gela ovat solmineet kaksivuotisen sopimuksen. 27-vuotias Gela pelasi viime kaudella HIFK:ssa 29 liigaottelua.
Gela on pelannut uransa aikana yhteensä 138 ottelua Veikkausliigassa, joissa hän on tehnyt 11 maalia. Erinomaisena kahden suunnan keskikenttäpelaajana tunnetulta Gelalta löytyy kotimaan kenttien lisäksi myös yhden kauden verran Puolan pääsarjasta Widzew Lodzin riveistä.
– Todella hyvät fiilikset jatkosopimuksesta. IFK halusi tehdä kaksivuotisen sopimuksen, jotta saadaan pitkäjänteisyyttä seuran toimintaan. Kun minulle tarjottiin kaksivuotista sopimusta niin se kertoo siitä, että seura luottaa minuun. Valinta oli todella helppo, kun saa pelata näin upeiden fanien edessä, Gela kertoo.
– Kultasormi Antti Muurisen jatkaminen päävalmentajana oli myös yksi isoimmista avaintekijöistä, Gela myöntää.
HIFK:n kilpailulliset ottelut käynnistyvät 21. tammikuuta pelattavalla Suomen Cupin lohkovaiheen kotiottelulla Grankulla IFK:ta vastaan. Muut joukkueet A-lohkossa ovat FC Honka, Gnistan, FC KTP sekä HJK.
– Talvikausi sujuu treenaamalla ja pelaamalla. Suomen Cupin pelit valmistavat liigakauteen ja luvassa on paljon merkityksellisiä otteluita. Olen itse ainakin sen verran kilpailuhenkinen, että lähden tietysti voittamaan kaikkia otteluita. Olisi hienoa edetä cupissa pitkälle, Gela sanoo.
– IFK:n kannattajat ovat ainutlaatuisia ja kotiotteluissamme on poikkeuksellisen hieno tunnelma. Kausikortti on loistava joululahjaidea ja me pelaajat tulemme tekemään kaikkemme, että olemme jokaisen ostetun kausikortin arvoisia, Gela lupaa.