Vuoden urheilija-äänestykset ovat useana vuosina olleet tiukkoja ja ennalta hankalia arvioida, kun potentiaalisia kandidaatteja on ollut runsaasti. Tänä vuonna tilanne on täysin päinvastainen, sillä äänestys on pelkkä muodollisuus. Tai näin sen pitäisi olla.
Kun koko vuoden aikana suomalainen urheilu on kansainvälisillä kentillä tuottanut seuraajille lähinnä itkua ja hammasten kiristystä, on Leo-Pekka Tähti jälleen kerran tuonut Suomelle olympiakultaa. Vaikka Vuoden urheilija-äänestyksessä luonnollisesti keskitytään kuluvan vuoden ansioihin, voidaan kuriositeettina kuitenkin mainita Tähden saavuttaneen uransa aikana yhteensä viisi olympiakultaa sekä yhden pronssin, MM-kilpailuista kaksi kultaa, kolme hopeaa sekä kaksi pronssia ja EM-kisoista viisi kultaa, kaksi hopeaa sekä pronssin. Hallussa on luonnollisesti myös maailmanennätys.
Ilman Tähden synnynnäistä vammaa, paraplegiaa, hän olisi varmasti pokannut Vuoden urheilijan tittelin jo useammankin kerran. Edelleen kuitenkin osalle valinnan tekevistä urheilutoimittajista paraurheilija ei kelpaa edes kymmenen kärkeen, ja näin Tähti on aiemminkin jäänyt ilman tunnustusta. Suomen urheiluliitto puolestaan osoitti hienoa avarakatseisuutta jo vuonna 2011 valittuaan Tähden Vuoden yleisurheilijaksi.
Tähden kaltaiselle huippu-urheilijalle pokaalin pokkaaminen tuskin on maailman suurin asia. Palkintogaaloja enemmän urheilija nauttii päivittäisen työn tuloksena voitetusta olympiafinaalista. Koko paraurheilulle sekä edelleen vammaisurheilua väheksyville eilispäivän urheiluihmisille valinta olisi kuitenkin oiva herätys tähän päivään.
