Seinäjoen Peliveljet on Salibandyliigan pronssijoukkue kaudella 2016-2017. SPV löi illan pronssiottelussa kotonaan 1116 katsojan riemuksi Happeen 6-5 Ville Kuuselan jatkoaikamaalilla.
Ottelun alussa kahdesti tappiolla ollut SPV kipusi vähitellen edelle, ja kolmannen erän kuudennella minuutilla Teppo Mäkelä laukoi isännät jo 5-2-johtoon. Se ei kuitenkaan vielä riittänyt voittoon, sillä Happee yltyi komeaan kiriin. Peter Kotilaisen kaksi maalia päätöserän puolivälissä nostivat keskisuomalaiset jo maalin päähän, ja vajaat kolme minuuttia ennen loppusummeria Toni Kuosmanen siirsi pronssin kohtalon ratkaistavaksi jatkoajalla. Sitä ehdittiin pelata neljä minuuttia ja 54 sekuntia ennen kuin SPV:n kapteeni Ville Kuusela iski ratkaisun Matias Veikkolan syötöstä.
Illan pronssiottelu oli samalla Seppo Pulkkisen viimeinen mittelö Happeen päävalmentajana. Joukkuetta isällisellä otteella luotsannut Pulkkinen johti ”hirvilauman” Suomen mestariksi keväällä 2014.