Scroll Top

Viikonloppuna astuttiin miinaan

image

Miinakenttä. Siihen astuttiin ja lujaa viikonlopun Futsal-liigan ”ratkaisukierroksilla”, jotka eivät nousseet niille asteille ja svääreille mihin allekirjoittanut edellisessä kirjoituksessa enteili. Ainoa osuma löytyi ennalta tasaisimmasta kaksintaistelusta TPK:n hävitessä kotisalissaan kevätkomeetta PP-70:lle lukemin 0-1. Kuudennella peliminuutilla Jere Intalan toimesta isketty ottelun ainokainen takasi lohtua muuten ampumahiihtotermein pummiksi lässähteneeksi viikonlopuksi. Todistettua tuli myös fakta, että Riemu ei pysty täysin hampain vieraskentällä painimaan sarjapisteistä vaan elää 110% kotisalin tuomasta hurmoksesta. Tähän tosin vaikutti Tervareiden soittokuntaa viikonloppuna johtaneen, ja samalla Futsal-liigan historian tehokkaimmaksi pelaajaksi noussut, Adrian Rizvanin älytön huippuvire tehoilla 5+2. Rizvani tosin ei Riemua vastaan päässyt tehopisteille, mutta kokonaisuudessaan oululaisryhmästä on havaittavissa heräämisen merkkejä.

Myös kovaan kevätvireeseen ja hurjaan maalitehtailuun yltynyt SoVo oli pitkän vierasmatkan ja Sievi Futsalille lauantaina kärsityn tappion myötä pelkkää paperia Tervareiden käsittelyssä sunnuntaina. Edes pelikiellosta vapautunut Arber Istrefi ei pystynyt maaleillaan järisyttämään Tervareiden voittomarssia. Viikonlopun pahin pummi oli kuitenkin Leijona Futsal. Pelaajavalmentaja Nenad Velkjovicin päätös huilauttaa itseään ja kahta muuta serbiä koitui niin allekirjoittaneen sekä Leijonan kohtaloksi. Pelkillä ”suomalaiskentillä” Jyväskylässä pelattu ottelu päättyi Riemun kiljahduksiin lukemin 7-1. Edes foorumeilla maajoukkueeseen huudeltujen maalivahtien, Tuomas Kallioisen ja Juho Laineen, temput eivät auttaneet hampaansa vaihtopenkille serbiammattilaisten johdolla jättänyttä LeiFiä. Allekirjoittaneen tietotoimiston mukaan huilauttamisen syynä oli ennen playoffeja ringin kierrättäminen sekä todennäköisesti loukkaantumisten välttäminen. LeiF:n neljäs sija on voittoa vaille sinetöity, joten jäämme odottelemaan minkä ryhmän Leijona johdottaa kentälle ensi viikonlopun kotiotteluun SoVoa vastaan.

Vaikka viikonloppuna mentiin pää, jalat ja kädet edellä miinakenttään, jäi loppukauden otteluihin vielä oivia kohteita sekä ”yllätysmahdollisuuksia”. Viimeisiin runkosarjaotteluihin on syytä paneutua nyt entistä tarkemmin sekä Nikke Knattertonin pettämättömän salapoliisisilmän vastaavalla tarkkuudella, koska sarjasijoitusten ja pistekertymien kikkailu on todennäköistä viimeisillä kierroksilla. Ennen Saliharrien EM-karsintaurakkaa, Futsal-liigassa mitellään vielä kuusi ottelua ensi viikonlopun aikana. Näistä on tarkoitus napata menetyt dinerot pois kuljeksimasta ja nostattaa pelikassaa sen arvolleen sopiville lukemille!

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.