Karsinnat jatkuvat tänä iltana 22 ottelun voimin ja iskemme kyntemme otteluun, jossa tsekkiläinen Sparta Praha saa kotistadionillaan vastaansa sveitsiläisen Thunin.
Sparta Prahan tie nousi pystyyn Mestarien Liiga-karsinnoissa, kun se hävisi Moskovan CSKA:lle yhteismaalein 4-5. Näin ollen ottelut jatkuvat Eurooppa-Liiga – karsinnoilla. Viime kaudella Tsekin pääsarjassa toiseksi sijoittunut Sparta Praha, ei ole kesän aikana radikaaleja menetyksiä kokoonpanon suhteen kokenut. Ainoa mainittava siirto tapahtui kesäkuun lopussa, kun viime kaudella saksalaisesta Bundesliiga joukkue Frankfurtista lainalla ollut 23-vuotias Vaclav Kadlec palasi Saksaan. Kadlec viimeisteli Sparta Prahassa pelaamissaan 13 ottelussa 9 maalia. Hyökkäys on kuitenkin yhä laadukas ja kirkkaimpana tähtenä siellä loistaa, makoisat 20 maalia viime kaudella iskenyt David Lafata, joka on iso pala joukkueen tämän kauden hyökkäystä.
Thun sen sijaan jatkaa Eurooppa-Liiga – karsintojaan tänä iltana, kun se selvitti tiensä jatkoon kahdelta aiemmalta kierrokselta. Ensimmäisessä otteluparissa se sai vastaansa israelilaisen H. Beer Shevan, jonka se voitti yhteismaalein 3-2. Seuraavalla kierroksella menikin jo tiukaksi, kun liettualainen Vaduz putosi vierasmaalisäännön turvin yhteismaalein 2-2.
Thun koki kesällä ison menetyksen, kun joukkueen viime kauden selvästi paras maalintekijä, 28-vuotias suomalainen Berat Sadik, siirtyi Venäjän pääsarjaan Samaran riveihin. Sadik iski runkosarjassa upeat 12 maalia, kun seuraavaksi eniten osumia tehnyt Gianluca Frontino teki vain 4 maalia. Sadikia korvaamaan hankittiin viime kaudella Sveitsissä sarjaporrasta alempana pelannut Roman Buess. 22-vuotias Buess iski pelaamissaan 29 runkosarjaottelussa 11 maalia. Mielenkiintoista nähdä miten nuori Buess saa Sadikin jättämät saappaat täytettyä.
Sparta Praha on erinomainen kotijoukkue ja lisäksi sillä on materiaalietu vastustajaansa nähden. Thun puolestaan on varsin keskinkertainen vierasjoukkue ja nuoren Buessin harteilla on tänään pitkälti se, pystyykö Thun tekemään tarpeeksi maaleja Sparta Prahan pyörityksessä, jotta mahdollisuudet jatkoon pääsyyn viikon päästä pelattavassa toisessa osaottelussa olisivat yhä elossa. Allekirjoittaneella ei usko tähän jaksa millään riittää ja kotijoukkue tulee tänään vyörymään selkeään voittoon.
JALKAPALLO
Sparta Praha – Thun
Kello 20:00
Sparta Praha -1,5 @ 2.02 Unibet