Scroll Top

Tshekki toistamiseen Leijonia parempi

image

Leijonien viimeinen ottelu ennen MM-kilpailuita jatkui siitä mihin se keskiviikkona jäi. Leijonien Saksa- ja Venäjä-peleistä ei ollut tietoakaan kun vastassa oli huomattavasti edellisiä kovempi, NHL-vastuksia pullollaan oleva Tshekki.

Ottelu oli todella fyysinen kenraaliharjoitus! Jäähyjä jaettiin puolin ja toisin palttiarallaa 50 minuuttia mukana Anssi Salmelan toisessa erässä ottama kymppi. Jokainen jäähy liittyi enemmän ja vähemmän kaksintaisteluihin, joissa otettiin miehestä mittaa. Mikäli areenana olisi ollut Colosseum ja taistelijat Gladiaattoreita, Leijonat olisi ollut lampaita. Tshekin fyysisyys oli ajoittain suurta myrkkyä Suomelle, joka jäi valitettavasti pääosin aina torikokouksissa kakkoseksi mutta yritys oli kova. Etenkin Suomen juniori-osasto ei jäänyt nuolemaan haavojaan vaan pitivät pään pystyssä ja kookkaat Tshekit ruodussa.

Mutta onneksi kyseessä on jääkiekko, jossa ratkaisee maalit. Suomen Tuomo Ruutu aloitti ottelun maalinteon Juuso Hietasen ja Konna Kontiolan syötöstä ensimmäisessä erässä ajassa 9:23. Tshekin Nakladal istui boksissa ja Leijonat käytti ylivoiman hyväkseen.

Toisen erän alkupuolella Tshekki loi lähes täydellisen maskin Juuse Saroksen eteen ja Jordan tasoitti siniviivalta pelin. Kolmannessa erässä Sobotka vei isännät 2-1 johtoon mutta minuutti myöhemmin Sasha Barkov näytti, miksi pelaa Floridan ykkös-centterinä. Kiekko painui Tshekin maaliin Barkovin lavasta Jussi Jokisen ja Hartikaisen esityöstä.

Tilanne oli 2-2 ja ottelu siirtyi jatkoerään, joka pelattiin neljällä neljää vastaan. Molemmilla joukkueilla alkoi polttoaine loppumaan ja ratkaisu meni rangaistuslaukauksiin.

Suomi epäonnistui kolmessa rankkarissa, Tshekki vain kahdessa. Näin ollen Tshekki otti toisen perättäisen voiton Suomesta.

Seuraavan kerran Leijonat liukuu pelipaidoissa jäälle vuoden 2015 maailmanmestaruuskilpailuissa. Ensi viikolla julkaistaan Tshekkiin matkaava joukkue ja Gee on MM-huumassa mukana jääkiekon maailmanmestaruuteen saakka.

Nähtäväksi jää, ketkä veskareista matkaa kisoihin ja pystyykö Leijonat vastaamaan tulevissa koitoksissa fyysisyyteen. Gamblersin mielestä Juuse Saros oli tänään leijonien ykköstähti, saa nähdä onko valmennusjohto samaa mieltä. Lisäksi Leijonien loukkaantumistilanne on tämänkin ottelun jälkeen todella epäselvä.

Jäädään mielenkiinnolla odottamaan Jalosen ilmoittamaa kokoonpanoa.

Juuse Saros
Juuse Saros

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.