Scroll Top

TPS viime hetken voittoon Jyväskylässä, maailmanmestari Moilanen palasi tehokkaana

TPS haki Salibandyliigassa maukkaat pisteet Jyväskylästä, kun se nousi Happeen vieraana loppuminuuteilla tappioasemasta 6–5-voittoon. Keskiviikon muut voittajat olivat EräViikingit ja Oilers.

Vielä kolme minuuttia ennen täyttä aikaa Happee johti TPS:aa vastaan 5-4, sitten saivat turkulaiset rangaistuslaukauksen, jonka MM-hyökkääjä Miko Kailiala laukoi varmasti verkkoon. Minuuttia myöhemmin Kailiala yllätti Happee-vahti Miro Tuomalan laidasta lähteneellä laukauksella, joka otti juuri ennen maalia oudon pompun. Kun Happeen loppumyllytys ei suonut tasoitusta, merkitsivät Miko Kailialan lopun osumat kaikkien kolmen pisteen matkaa Turkuun.

Kahden vuoden takainen maailmanmestari Mika Moilanen teki vahvan paluun Salibandyliigaan, kun EräViikingit kaatoi kotonaan Kooveen 11-2. Kautensa aloitusta lykännyt ja ensin vauhtia farmijoukkue EräViikingit Akatemiasta hakenut Moilanen iski ensimmäisissä kahdessa vaihdossaan helsinkiläisille kaksi maalia. Moilanen ja tehot 2+1 merkkauttanut nuori lahjakkuus Joonatan Lindholm olivat illan tehokkaimmat.

Oilers löi kotonaan Steelersin lopulta 9-3 ottelussa, jonka puolivälissä vieraat vielä nousivat 3–2-johtoon. Heikki Iiskola laukoi Öljymiehille hattutempun ja puolustaja Ilari Talvitie urakoi saldon 2+1.

Classic johtaa sarjaa seitsemän pisteen erolla ottelun vähemmän pelanneeseen SPV:hen, josta TPS on kahden pisteen päässä. Hännillä viruu Koovee viimeisenä.

Salibandyliiga jatkuu perjantaina Espoossa ottelulla Westend Indians–EräViikingit.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.