Tour de Ski alkaa – parantaako Iivo Niskanen Matti Heikkisen suoritusta

Hiihdon Tour de Ski starttaa tänään. Miehissä parhainta sijoitusta odotetaan Iivo Niskaselta ja naisissa suomalaisten mainetta pitää yllä Kerttu Niskanen kun Krista Pärmäkoski sairastui ja joutui jättämään kilpailun väliin.

Yksikään suomalainen mieshiihtäjä ei ole onnistunut kiilaamaan kolmen parhaan joukkoon Tour de Skin historiassa. Toistaiseksi parhaasta suomalaistuloksesta vastaa Matti Heikkinen, joka oli viides kaudella 2016–2017. Naisista Virpi Kuitunen (nyk. Sarasvuo) on onnistunut voittamaan Tourin kahdesti.

Pyöräilyn Tour de Francesta idean saanut kiertue kisattiin ensimmäisen kerran kaudella 2006–2007. Se on saanut negatiivista palautetta läpi sen historian. Alun perin arvokilpailujen ohelle hiihtokauden kohokohdaksi luotu kiertue on viime vuosina kärsinyt myös kärkihiihtäjien poissaoloista, kun moni tähti on keskeyttänyt leikin tai jättänyt kiertueen kokonaan välistä.

– Lyhyessä ajassa käydään todella paljon kisoja. Se on fyysisesti ja urheilijalle kaikin puolin äärimmäinen koettelemus – Iivo Niskanen

Viime vuonna Tour de Ski kisattiin neljällä kisapaikkakunnalla, mutta tänä vuonna kiertue käydään kolmella paikkakunnalla, Lenzerheidessa, Toblachissa ja Val di Fiemmessä.

Tänä vuonna kiertueen suurin muutos koskee päätösetappia, kun Alpe Cermisin huimaa loppunousua sisältävää päätöskilpailua ei käydä takavuosien tapaan takaa-ajokisana, vaan yhteislähtönä. Muutos merkitsee, ettei viimeisellä etapilla maaliviivan ensimmäisenä ylittänyt kilpailija ole välttämättä kiertueen voittaja. Alpe Cermis on hiihtäjän painajainen ja repii viimeiset mehut jokaisesta osanottajasta. Matka on yhdeksän kilometriä ja nousua kertyy liki 500 metriä.

Niskanen puhuu pieni virne suupielessä jopa pelosta ennen alkavaa Tour de Skitä Ylen haastattelussa.

– Paha sanoa, missä mielentilassa tässä on, kun joulun jälkeen on pelko hiipinyt takaraivoon. Ainakin olen odottavaisella ololla. Kaikesta huomaa, että takana on kisaton viikonloppu, kun on ehtinyt oikein odottaa, milloin kisat pyörähtävät taas käyntiin.

Menestyksellisesti kautensa aloittaneesta Iivo Niskasesta on jalostunut entoistä kokonaisvaltaisempi hiihtäjä. Hänen mahdollisuutensa kilvoitella jopa arvostetun kilpailun ykköstilasta ovat nousseet sen jälkeen, kun suomalainen on osoittanut pystyvänsä hyviin sijoituksiin myös vapaan tyylin normaalimatkoilla.

Ylen asiantuntija Kalle Lassila pitää Niskasen menestysmahdollisuuksia todennäköisinä.

– Iivo on perinteisellä hiihtotavalla näyttänyt jo aiempina vuosina, että hän on aina ennakkosuosikki, kun kisaan lähtee. Juuri kiertueen alla Davosissa Iivo näytti, että vapaalla hiihtotavalla kulku alkaa olla jo lähellä samaa tasoa, kun muihin kilpakumppaneihin verrataan, Lassila uskoo.

Onko Niskasella jopa potentiaalia tehdä suomalaishistoriaa?

– En näe ennalta mitään syytä, miksi se ei olisi mahdollista, Lassila toteaa.

Lauantaina kaikki hiihtäjät lähtevät yhtä aikaa matkaan. Naiset lähtevät 10 kilometrin vapaalle klo 13.45 ja miehet 15 km:n vapaalle klo 15.15.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.