Maailman seuratuin palkintoviikko on käynnissä kun Nobelit jaetaan ja perjantaina jaetaan 850 000€ arvoinen rauhanpalkinto. Lääketiede, luonnontieteet ja kirjallisuus on selätetty ja perjantaina noin kello 12:00 Suomen aikaa jaetaan pysti ja kasa mammonaa maailman erotuomarille. Kandidaatteja on 205 ihmistä ja 68 järjestöä mutta Norjassa toimivan PRIO:n rauhantutkimuskeskuksen johtaja Kristian Berg Harpviken on eräs seuratuimmista asiantuntijoista, joka rohkenee ennustamaan palkinnon saajaa. Poliitikot eivät halua leimaa otsaansa lammasmaisesti suuntaan eikä toiseen niin Harpviken on paras Mooses ennustamaan palkinnon saajan.
Hän on nostanut tänä vuonna ykköseksi Saksan liittokanslerin Angela Merkelin. Perusteena on johtajuus ajankohtaisessa pakolaiskriisissä.
– Aikana, jolloin monet ovat vältelleet vastuuta, Merkel on osoittanut todellista johtajuutta ja noussut politiikan yläpuolella ottamalla humaanin lähestymistavan vaikeassa tilanteessa, Harpviken perustelee veikkaustaan.
Joukko saksalaisia kansanedustajia on asettanut Merkelin ehdolle, muttei pakolaiskriisin vaan Ukrainan sodan välitystyön johdosta.
Muina kandidaatteina on hyväntekeväisyysihmisiä Afrikasta ja mm. itse Paavi Franciscus.
Gamblersin veikkaus on Merkel taistelusta Ukrainan kriisiä vastaan ja ottamalla Muslimit Saksassa avosylin vastaan.
Suomalaisista Martti Ahtisaari voitti tittelin vuonna 2008.
NOBELIN RAUHANPALKINTO
Perjantaina 9.10.2015 kello 12:00
Angela Merkel @ 3.00
Missäköhän tämä on pelattavissa ? Bookkeri ?
Moi!
Ainakin William Hill ja Betsson