Scroll Top

Tiivis maastohiihtopäivä kansainvälisissä cupeissa – Krista Pärmäkoski Davosin sprintin 17:s

Maastohiihto hiihto 2

Maastohiihdon maailmancup jatkui Sveitsin Davosissa. Ohjelmassa olivat vapaan sprintit. Parhaimmasta suomalaissuorituksesta vastasi Krista Pärmäkoski, joka oli sprintin 17:s.

Pärmäkoski ei sairastelujen vuoksi pystynyt valmistautumaan korkealla kilpailemiseen toivomallaan tavalla.

”Valmistautuminen ei ollut semmoinen, jonka haluaisin toteuttaa korkealla kilpaillessa. Alkuverkassa tein vasta kovan avauksen. Tunne oli hyvä, hyvä jalka, mutta erässä vähän tila loppui kesken ja taktiset puolet”, mietti Pärmäkoski, joka koki, että kisa oli kuitenkin hyvä aukaisu sunnuntain kilpailua varten.

Pärmäkosken takana Katri Lylynperä oli 20:s ja Jasmin Kähärä toistamiseen maailmancupin pisteillä 23:s.

”Karsinnassa kulki yllättävän hyvin. En olisi osannut odottaa noin hyvää sijoitusta. Alkuerässä eka kierros tuli hyvin ja olin hyvällä paikalla. Toisen kierroksen alussa en kuitenkaan pystyny pitämään hyviä asemia ja vikassa nousussa olikin aika vaikea päästä enää hyville sijoille. Suksi toimi tosi hyvin ja sen myötä sain laskussa hyvät vauhdit ja loppusuoralla sain vielä nostettua yhden sijan”, kertoi Kähärä.

Jasmi Joensuu kaatui omassa alkuerässään ja oli lopulta 27:s. Joensuu loukkasi itseään hieman rytäkässä.

Miehissä erävaiheeseen selvitti tiensä vain Juuso Haarala.

”Aika-ajoon ja 19. sijaan olin tyytyväinen. Erät oli pettymys. Tavoitteena oli, että lähden fiksusti hiihtämään ja valitsin siihen ekaan laskuun väärän kaistan, mikä ei luistanut mihinkään. Oikea latu oli taas jäinen ja kaaduin, kun ei ollut mitään kontaktia”, Haarala kertoi kisan jälkeen.

Sunnuntaina Davosissa hiihdetään vapaan normaalimatkat. Miehistä Perttu Hyvärinen ja Iivo Niskanen jättävät kilpailut hiihtämättä terveyshuolista johtuen.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.