Thainyrkkeilyn WBC-liiton kansainvälisestä maailmanmestaruudesta oteltiin lauantaina Helsingissä Töölön Kisahallissa Lumpinee Gala 3:ssa. Kyseessä oli painoluokka welterweight eli välisarja. Konkreettisesti puhutaan painoluokasta 147lbs eli alle 66.678kg. Vastakkain matsissa oli thaimaalainen, Helsingissä asuva Deo ”Check Bin” Phetsangkhat ja ranskalainen Arthur Dutorne.
Deo oli ottelijoista huomattavasti kokeneempi kuin ranskalainen mutta Dutorne oli ulottuvampi. Dutornen paino oli 67kg ja pituus 183kg. Deon pituus oli 172cm ja paino 67kg.
WBC Muay Thai -liitolla on kyseisessäkin painoluokassa tittelit sekä World Championille että International Championille. Lauantaina Kisahallilla oteltiin International-tittelistä. Deo on painoluokan maailmanrankingissa sijalla 18. ja Dutorne sijalla 19., eli kyseessä oli todella tasaväkinen pari. Punnitukset järjestettiin perjantaina Helsingissä ja molemmat herrat saivat puntarin seulan osoittamaan oikeaan kohtaan.
Illan aikana järjestettiin useita eri otteluita, joista maailmanmestaruusottelu oli viimeinen.
MM-ottelu huipensi loistavan illan eikä kyseinen ottelu jättänyt ketään kylmäksi. WBC-liiton mestaruusvyö kävi kehässä näytillä ennen ottelua, josta oli kaavailtu 5 x 3 minuuttista kamppailua. Ottelun ensimmäisessä erässä Dutorne yritti tulla päälle, mutta Deo puolusti taitavasti ja kykeni itse todella tehokkaisiin vastahyökkäyksiin. Ensimmäinen erä meni Deolle, todella monipuolisen tekniikkavalikoiman ja selvän hallinnan ansiosta. Deo kykeni monta kertaa näyttämään taitojaan thaipainissa heittäen Dutornen lattiaan.
Toisessa erässä Deo hallitsi kamppailua mielinmäärin ja sai lukuisia kyynärpäälyöntejä perille, eikä ranskalainen kyennyt vastaamaan mitenkään. Toinen erä meni selvästi Deolle.
Kolmannessa erässä Deo jatkoi siitä mihin oli toisessa erässä jäänyt ja Dutorne oli hätää kärsimässä. Deo jatkoi tehokkaita kyynärpäälyöntejään ja ranskalainen alkoi selvästi väsymään. Erän edetessä Dutorne joutui ensimmäisen kerran luvunlaskuun Deon hienon lyöntisuoran jälkeen. Erätauolla ranskalaisleiri heitti pyyhkeen kehään ja näin Deo ”Check Bin” Phetsangkhatista tuli maailmanmestari.
Maailmanmestaruus on hieno palkinto Deo ”Check Bin” Phetsangkhatin komeasta urasta ja mies näytti lauantain ottelussa mihin hän parhaimmillaan pystyy.
Deo edustaa Suomessa Combat Academy of Finlandia. Hän toimii kyseisessä seurassa myös kaikkien thainyrkkeilyn tasoryhmien valmentajana.