Scroll Top

Thainyrkkeilyn MM-kilpailut starttaavat yhdeksän päivän päästä, Suomeen odotetaan vähintään neljää mitallia!

Gamblers Muay Thai

Thainyrkkeilyn amatöörien MM-kilpailut järjestetään vuonna 2019 lajin synnyinmaassa Thaimaassa. Kisakaupunkina toimii itseoikeutetusti Bangkok, jossa kisat järjestettiin viimeksi vuonna 2015. Viime vuonna kisat järjestettiin Meksikon Cancunissa. Kisat käydään ajalla 19.7.-29.7.2019 ja niihin osallistuu noin 250 ottelijaa yhteensä 50:ssä sarjassa.

Suomesta kilpailuihin on kutsuttu yhteensä yhdeksän urheilijaa.

NAISET

45kg Satu Mykkänen
48kg Tessa Kakkonen
60kg Gia Winnberg
63.5kg Riikka Järvenpää
71kg Anna Rantanen
U23, 51kg Sanni Nurminen

MIEHET

60kg Kari Viinikainen
63.5kg Pok Jääskeläinen
+91kg Juha-Matti Runtti

Suomen Muay Thai-liiton varapuheenjohtaja Hannu Vappula odottaa kisoja innolla.

– Meiltä on lähdössä kisoihin todella kova nippu! Virallinen mitallitavoitteemme on neljä mitallia mutta parhaana päivänä tulos voi olla vielä parempi. Pitää muistaa, että kisoissa on tänäkin vuonna äärettömän kova taso, joten yksikään mitalli ei irtoa helpolla. Lisäksi joissain painoluokissa on 25 ottelijaa ja toisessa neljä, niin osalta mitalien saaminen Helsinki-Vantaalle on myös onnenkauppaa.

 

– Urheilijoiden lisäksi Bangkokiin matkustaa neljä valmentajaa ja kaksi tuomaria. Eero Tuoviainen osallistuu kisojen aikana IFMA:n tuomarikoulutukseen, jota voidaan pitää todella kunnioitettavana saavutuksena.

 

– Kaikista urheilijoista voisi nimetä ainoastaan positiivisia asioita. Satu Mykkäsellä on taskussaan tuore EM-kulta, Tessa Kakkonen voitti Ruotsissa MM-kultaa muutama vuosi sitten, Pok Jääskeläinen ei ole hävinnyt otteluakaan miesmuistiin, Juha-Matti Runtti painaa 126kg ja pelkästään positiivisten asioiden listaa voisi jatkaa loputtomiin. Thaimaasta tulee Suomeen marjanpoimijoita mutta suomalaiset eivät lähetä Thaimaahan kuin sotureita.

Kilpailut käydään neljässä kehässä ja kun ottelut alkavat joka päivä noin kello 12, täysi ryminä jatkuu ilta kahdeksaan saakka. Kisarupeama on todella intensiivinen ja kaikki ottelut on katsottavissa IFMA:n virallisilta verkkosivuilta.

Geemedia haluaa toivottaa onnea kaikille suomalaisille ottelijoille. Täysi rähinä alkaa yhdeksän päivän päästä.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.