Emil Ruusuvuori aloitti tänään Montpellierin ATP-turnauksen karsinnat, jossa suomalainen kukisti ensimmäisellä kierroksella Saksan Matthias Bachingerin puhtaasti erin 2-0 (6-4, 6-4) ja näin Ruusuvuori on enää yhden voiton päässä pääsarjapaikasta. Toisella kierroksella suomalaispelaaja kohtaa kokeneen 38 -vuotiaan Nicolas Mahutin (ATP 191), joka on ollut parhaimmillaan maailmanlistalla sijalla 45 ja nelinpelissä, jopa maailmanlistan ykkösenä.
Tämän päiväisessä ottelussa Ruusuvuoren syöttö kulki mukavasti ja suomalaispelaaja piti omat syöttönsä varsin vaivatta, vaikka toisessa erässä Bachinger pääsi yhden murron ottamaan. Ruusuvuoren edellisestä ottelusta oli muutama viikko aikaa, joten siihen nähden hän pelasi varsin mukavasti ja erityisesti erien ratkaisuhetkillä suomalaisen pää pysyi kylmänä ja Ruusuvuori käytti omat paikkansa tehokkaasti hyväkseen.