Tenniksen Tampere Open lähestyy, pelaajalistat tänään julki

Tampere Openin 22.-28.7. pelaajalistat julki – pääsarjoissa varmuudella Ruusuvuori, Heliövaara, Niklas-Salminen, Virtanen, Kulikova ja Minetti

Kesän yksi ehdottomista kohokohdista, Tampere Open, pelataan Tampereen Tenniskeskuksella 22.-28.7.

Turnauksessa pelataan miesten $50,000 ATP Challenger -kilpailu ja naisten $15,000 ITF World Tennis Tourin kilpailu. Perinteikäs miesten turnaus järjestetään jo 38. kerran ja naisten osalta kyseessä on 13. kerta. Suomalaisista kaksinpelivoittoja ovat Tampereella juhlineet Jarkko Nieminen vuosina 2001 ja 2002 sekä Piia Suomalainen vuosina 2011 ja 2016.

– Paljon on työtä tehty ja vielä on asioita työn alla – suurin osa asioista on kuitenkin tehtynä, joten innokkain sekä odottavaisin mielin olemme liikkeellä. Toivoisin, että ihmiset ymmärtävät turnauksen arvon ja ainutlaatuisen. Tämä on harvinaista herkkua, kun ammattilaistennistä on tarjolla Suomessa. Kannattaa ehdottomasti tulla paikan päälle, kertoi kilpailunjohtaja Veli Paloheimo.

RUUSUVUORI, HELIÖVAARA, NIKLAS-SALMINEN JA VIRTANEN VARMUUDELLA MIESTEN KAKSINPELIN PÄÄSARJASSA

Miesten kaksinpelin pelaajalistaus julkistettiin heinäkuun alussa. Suomalaisista rankingin perusteella suoraan pääsarjaan pääsi Emil Ruusuvuori (ATP-300), joka juhli juhannuksena uransa ensimmäistä ATP Challenger -turnausvoittoa Uzbekistanissa.  Ennen Ruusuvuorta viimeisin suomalainen kaksinpelin ATP Challenger -turnauksen voittaja oli Nieminen. Nieminen voitti Helsingin turnauksen vuonna 2013. Muita suomalaisia kaksinpelivoittajia Challenger-tasolla ovat Tuomas Ketola, Veli Paloheimo, Olli Rahnasto, Ville Liukko, Leo Palin ja Aki Rahunen. Ruusuvuori kertoo oppineensa paljon viimeaikaisista korkeamman tason turnauksista.

– Oppia on ollut muun muassa se, että tällä tasolla täytyy lyödä vähän lähemmäs rajoja ja kovempaa.

Kuva: Tennisliitto

Emil Ruusuvuori on uransa korkeimmalla sijaluvulla maailmanlistalla

Paloheimo on lisäksi myöntänyt turnaukseen kolme villiä korttia. Villit kortit ovat saaneet miesten maajoukkueen, Cinia Davis Cup Team Finland, Harri Heliövaara (ATP-467), Patrik Niklas-Salminen (ATP-664) ja Otto Virtanen (ITF-563). Vielä on myönnettävänä kaksi paikkaa.

ATP-haastajaturnausten kaaviokoko muuttui tälle vuodelle. Nykyään kaksinpelin pääsarja pelataan 48 pelaajan voimin entisen 32 kilpailijan sijaan. Tämä tarkoittaa enemmän otteluita ja suomalaispelaajien

– Kaksinpelin ensimmäisen kierroksen otteluita pelataan maanantaina ja tiistaina. Maanantaina ohjelmassa on jo 14 ottelua, 12 pääsarjaa ja kaksi karsintaottelua, joten suomalaispelaajia nähdään tositoimissa molempina päivinä, kertoo Paloheimo.

Ilmoittautuneiden joukossa ovat muun muassa viime vuoden voittaja hollantilainen Tallon Griekspoor (ATP-198), korkeimman rankingin omaa portugalilainen Pedro Sousa (ATP-107), Ruotsista paikalla ovat veljekset Elias Ymer (ATP-118) ja Mikael Ymer (ATP-122) ja monelle suomalaiselle tuttu virolainen Jürgen Zopp (ATP-245).

NAISTEN TURNAUS PELATAAN SISÄKENTILLÄ – KULIKOVA JA MINETTI PÄÄSARJASSA

Naisten turnausta on pelattu Tampereella vuodesta 2007 lähtien. Tänäkin vuonna turnaus on mukana ohjelmassa pienellä poikkeuksella – kilpailu pelataan Tampereen Tenniskeskuksen sisäkentillä, koska miesten isompi kaavio täyttää keskuksen kaikki ulkokentät.

Turnaukseen ilmoittautuminen on päättynyt ja pääsarjassa nähdään suomalaisista ainakin Anastasia Kulikova (ITF-63) ja Mariella Minetti (ITF-590). Lisäksi ilmoittautumisen päättyessä ovat karsintoihin mahtumassa Venla Ahti (ITF-882) ja Liisa Vehviläinen (ITF-989). Villejä kortteja ei ole vielä jaettu, joten on hyvin mahdollista, että lisää suomalaisia nähdään suoraan pääsarjassa.

Kuva: Tennisliitto

Anastasia Kulikova oli nostamassa Suomen naisia Fed Cupin II-ryhmään huhtikuussa Talissa

Ilmoittautuneista pelaajista korkeimmalle ovat sijoitetut slovakialainen Michaela Honcova (WTA-504), kambodzalainen Andrea Ka (WTA-716) ja japanilaiset Naoko Eto (WTA-854) ja Himari Sato (WTA-857).

– Naisten turnauksen järjestäminen on meille tärkeää ja nyt on jälleen suomalaisnaisilla hyvä paikka kilpailla ammattilaisturnauksessa kotimaassa, päätti Paloheimo.

Tampere Openin jälkeen on luvassa vielä yksi naisten kansainvälinen turnaus tälle kesälle, kun Savitaipaleella pelataan $15,000 ITF-kilpailu massakentillä 29.7.-4.8.

Jätä kommentti

Sinun täytyy kirjautua kommentoidaksesi.