Superpesiksen loppuotteluissa kohtaavat viime vuosilta tutut joukkueet. Miesten puolella Sotkamon Jymy on voittanut neljästi SM-kultaa peräjälkeen ja Vimpelin Veto yhtä monta hopeaa ikimuistoisen mestaruutensa jälkeen. Lapuan Virkiän naiset ovat pystyneet vastaavasti neljään peräkkäiseen täysosumaan. Jyväskylässä on puolestaan jääty kuuden mestaruuden jatkoksi kolmesti SM-hopealle ja kerran –pronssille.
Vimpelin Saarikentällä pelataan harvinaislaatuinen ottelu lauantaina. Veto ei ole vuosikymmeniin voittanut Superpesiksen runkosarjaa, mutta nyt se pääsee aloittamaan mestaruusjahdin mylvivän kotiyleisönsä edessä. Samalla joukkue saa heti mahdollisuuden kirjoittaa historiaa, jos se pystyy rikkomaan Sotkamon lähes käsittämättömän, 36 pudotuspelivoiton putken. Katsojien mökää ei hiljennä sekään tosiasia, että joukkueiden kaksi edellistä välienselvittelyä on vienyt nimiinsä Vimpeli.
Avausottelun merkitystä ei voi liioitella. Vimpeli on voittanut Sotkamossa vain yhden ottelun kymmenestä edellisestä, eikä loppuotteluiden historia tunne nousua 2-0-tappioasemasta mestariksi.
Vaikka Etelä-Pohjanmaa on vahvaa pesäpalloaluetta, miesten pesäpallomestaruus on ollut pohjalaisille harvinaista herkkua viime vuosikymmeninä. Seinäjoen Maila-Jussit vuoli SM-kultaa 1987 ja Alajärven Ankkurit kahdesti 1988-89. Tämän jälkeen ainoaksi on jäänyt Vimpelin Vedon mestaruus 2010.
25 vuoden aikakausi on Sotkamon Jymyn osalta pätkä suomalaista urheiluhistoriaa. Seura on jäänyt vuodesta 1990 lähtien vain kahdesti ilman miesten SM-mitalia, voittanut 16 mestaruutta ja noussut maratontaulukon kärkeen. Yhä jatkavat tähtipelaajat Jani Komulainen, Roope Korhonen, Toni Kohonen ja Antti Hartikainen ovat miehittäneet mitalitilaston kärjen. Loppuottelusarjasta Sotkamo on poistunut häviävänä osapuolena vain neljä kertaa.
Naispesäpallon 2000-luvun valtiaat vastakkain
Kun Kirittäret kukisti Pesäkarhut Porista välieräsarjassa, varmistui jo 15. peräkkäinen naisten SM-mitali Jyväskylään. Loppuottelupaikkoja on samalta ajalta 14.
Mestaruus on silti jäänyt Kirittärille haaveeksi viimeiset neljä vuotta. Kantona kaskessa on ollut Lapua, joka pystyi kääntämään loppuottelusarjan 2-1-tappioaseman mestaruudeksi sekä 2012 että 2014. Kolme vuotta sitten ratkaisuottelua seurasi Jyväskylän Hippoksella naisten loppuotteluiden kaikkien aikojen ennätysyleisö, 3781 katsojaa. Lapua vei mestaruuden pelaten pudotuspeleissä kaikki mahdolliset 15 ottelua.
Vastakkain ovat loppuotteluiden raskassarjalaiset. Jos Kirin menestys lasketaan mukaan, Jyväskylä on esiintynyt finaalissa 16 kertaa ja voittanut niistä 10. Lapuan saldo on lähes yhtä tyrmäävä: 12 loppuottelusarjaa ja yhdeksän voittoa. Enää kahden mestaruuden päässä on mitalitilaston ykkössija, jota pitää hallussaan Pallo-Toverit Helsingistä (12 mestaruutta).
Menestyksestä huolimatta molemmat joukkueista ovat pystyneet ajamaan omia junioreitaan sisään edustusjoukkueen rinkiin. Hyvä esimerkki ovat 1996-syntyneet, joista vuosi sitten Kirittärien Noora Patrikainen valittiin sekä vuoden lukkariksi että vuoden tulokkaaksi. Tällä kaudella Lapuan lautasen ääressä on vastuuta kantanut upeasti Elli Kattelus. Lisäksi viime vuoden lyöjätilaston kolmonen Janette Lepistö voitti toisella superpesiskaudellaan lähes sensaatiomaisesti lyöjäkuningattaren tittelin tehoilla 4+79=83.