Scroll Top

Suomi kohtaa tänään Karjala-turnauksessa Tshekin, lue ottelun ennakko ja katso Leijonien kokoonpano

Suomi jatkaa tänään urakkaansa Karjala-turnauksessa kohtaamalla Tshekin. Molemmat joukkueet aloittivat turnauksen voitolla, joten tämän päiväisellä kohtaamisella on iso merkitys myös turnausvoiton kannalta.

Ennakkoasetelmat illan otteluun

Suomi

Suomi pelasi torstaina vaiherikkaan ottelun Venäjää vastaan, jonka Leijonat onnistui lopulta voittamaan maalein 4-3. Varsinkin joukkueen ykkösnyrkki Pesonen-Manninen-Puljujärvi oli ottelussa iskussa tehden neljästä maalista peräti kolme. Ketjun vahvaa panosta tarvitaan myös tänään mikäli joukkue meinaa nujertaa vahvasti turnauksen avanneen Tshekin. Torstain kamppailussa ilahdutti varsinkin ketjun laiturina pelanneen Harri Pesosen panos, sillä mies teki ottelussa kaksi maalia. 

Embed from Getty Images

Päävalmentaja Jukka Jalonen tekee Tshekki ottelun kokoonpanoon muutoksia ja Venäjä kamppailussa pelannut niin sanottu kakkosketju on pistetty kokonaan uusiksi.  Eemeli Mielenkiintoista onkin nähdä miten SM-liigassa viime aikoina hurjassa vireessä olleet Eemeli Suomi ja Teemu Turunen onnistuvat illan kamppailussa. Erityisesti Turusen hyökkäyspään suorittamista on kiva seurata, sillä vaikka miehen alku HIFK:ssa oli tahmea niin teki hän ennen Karjala-turnausta kahdeksaan edelliseen kamppailuun hurjat tehot 5+10 eli lähes kaksi pistettä ottelua kohden. Ketjun sentterinä aloittaa täksi kaudeksi SHL:ään Luleå:n paitaan siirtynyt Arttu Ilomäki. 

Lisäksi myös maalivahti vaihtuu varsin odotetusti, sillä vaikka Harri Säreti torjui Venäjää vastaan voiton niin molemmille maalivahdeille halutaan antaa peliaikaa, joten maalinsuulla tänään aloittaa Jussi Olkinuora.

Tshekki

Tshekki on viime vuodet esiintynyt EHT-tasolla varsin heikosti, mutta Karjala-turnauksen joukkue aloitti pirteästi ja se pystyi avausottelussa kaatamaan Ruotsin kypsän esityksen jälkeen maalein 3-1. Voiton arvoa nostaa myös se, että Ruotsi sai pelata ottelun kotikaukalossa, sillä kamppailu pelattiin Leksandissa. 

Tshekin ykkösketju Repik-Kovar-Nestrasil oli avausottelussa alati vaarallinen ja kolmikko teki joukkueen kolmesta maalista kaksi. Erityisesti sentterinä häärivä Jan Kovar oli Ruotsia vastaan pirteä ja miestä on syytä varoa myös tämän päivän kohtaamisessa. Kovar omaa todella hyvän pelikäsityksen ja on todella hyvä pyörittämään peliä, joka korostuu erityisesti ylivoimalla pelatessa. Jotain miehen taidoista kertoo myös se, että hän teki kahdella peräkkäisellä kaudella KHL:n runkosarjassa 68 tehopistettä.  

Embed from Getty Images

Tshekin puolustuksesta pitää nostaa esiin Kärpissä pelaava Jakub Krejcik. Mies pelasi avausottelussa pirteästi ja keräsi hyvän puolustuspelamisen ohella myös yhden syöttöpisteen. 

Avausottelussa Tshekin kokoonpanosta nousi hauskasti esiin joukkueen kakkosketju, jonka muodosti Zohornan veljestrio. Laitureina pelasivat Hynek sekä Radim ja ketjun täydensi sentteri pelannut isoveli Tomas Zohorna. Mielenkiintoista onkin nähdä pelaavatkoveljekset myös tänään yhdessä.

 

Suomen kokoonpano Tshekki kamppailuun

1. kenttä

Harri Pesonen – Sakari Manninen – Jesse Puljujärvi

Mikko Lehtonen  –  Juuso Hietanen

2. kenttä

Teemu Turunen – Arttu Ilomäki – Eemeli Suomi

Petteri Lindbohm  –  Ville Pokka

3. kenttä

Toni Rajala – Juhani Tyrväinen – Niko Ojamäki

Atte Ohtamaa – Petteri Nikkilä

4. kenttä

Kristian Kuusela – Juho Lammikko – Marko Anttila

Veli-Matti Vittasmäki –  Mikko Niemelä

Maalivahdit

Jussi Olkinuora (aloittava) Harri Säteri (varalla)

 

 

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.