Scroll Top

Suomessa kaksi isoa pohjoismaisten lajien maailmancupviikonloppua kaudella 2019/20

Gamblers talvilajit

Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS) vahvistaa pohjoismaisten lajien kansainvälisten kilpailujen kalenterit viikonloppuna kevätkokouksessaan Kroatian Dubrovnikissa. Suomeen on tulossa kaksi isoa maailmancupviikonloppua. Kilpailukalenterien lisäksi ehdotukset tulevien arvokilpailujen toimihenkilöistä ovat olleet kokouksen asialistalla. FIS on valinnut lahtelaisen Mika Jukkaran Pekingin olympialaisten mäkihypyn tekniseksi asiantuntijaksi (TD).

Suomessa järjestettävien kansainvälisten hiihtolajien kilpailujen kivijalkana ovat jo pitkään olleet Ruka Nordic – Rukan maailmancup marraskuussa ja Salpausselän kisat – Lahden maailmancup helmi-maaliskuussa. Perinteet saavat jatkumoa ensi talvena, kun FIS vahvistaa kilpailukalenterit.

”Lajimme ovat erittäin vetovoimaisia ja Suomessa järjestetyt huippu-urheilutapahtumat kuuluvat vahvasti strategisiin tavoitteisiimme. Niiden avulla varmistamme, että voimme tuottaa Suomen kansalle luvattuja unohtumattomia elämyksiä. Lisäksi on nuorten urheilijoidemme kannalta varmasti innostavaa päästä osallistumaan maailmancuptasoisiin kisoihin kotimaassa tutuilla kilpailupaikoilla”, sanoo Hiihtoliiton vt. toiminnanjohtaja Marleena Valtasola.

Ruka Nordic, joka avaa jälleen sekä maastohiihdon että yhdistetyn maailmancupin kilpaillaan ensi talvena kolmipäiväisenä, jolloin ohjelmassa on kolme maastohiihdon, kolme yhdistetyn ja kaksi mäkihypyn maailmancupkisaa. Salpausselän kisoissa ohjelmassa on kaksi kilpailua kaikissa kolmessa lajissa. Maastohiihdon osalta Lahdessa kilpaillaan 10 ja 15 kilometrin perinteisen väliaikalähdöt sekä pitkän tauon jälkeen myös viestit.

Maailmancupien lisäksi Suomessa jaetaan mäkihypyn Continental Cupin pisteitä Rukalla joulukuussa. Maaliskuussa, heti Salpausselän kisojen jälkeen, on luvassa toinen Continental Cup -viikonloppu Lahdessa, jossa kilpaillaan sekä mäen ja yhdistetyn Continental Cupin pisteistä.

Mika Jukkara Pekingin olympialaisten mäkihypyn tekniseksi asiantuntijaksi

Suomalainen lumilajien huippuosaaminen nostaa jälleen arvoaan, kun seuraavat olympialaiset käydään Pekingissä vuonna 2022. Lahtelainen Mika Jukkara on valittu olympialaisten mäkihypyn tekniseksi asiantuntijaksi (TD). Jukkara on toiminut kansainvälisissä tuomari- ja TD-tehtävissä lähes 20 vuoden ajan sekä Salpausselän kisojen erikoismäen kilpailujen johtajana 10 vuotta. Jukkara johti mäkikilpailuja myös Lahden 2017 -MM-kisoissa.

”TD:n, kilpailun teknisen asiantuntijan, tehtävä on vastata, että kilpailut käydään kansainvälisten mäkihypyn sääntöjen mukaisesti. TD:n tehtävänä on avustaa kilpailun järjestäjiä järjestelyihin liittyvissä asioissa ja seurata järjestelyjen edistymistä niin organisaation kuin suorituspaikkojen osalta. Kilpailujen aikana TD toimii kilpailun tuomarineuvoston puheenjohtajana. Nimitys on yksi osoitus suomalaisen mäkihyppytietouden osaamisesta ja itselleni henkilökohtaisesti nimeäminen on suuri luottamuksenosoitus Kansainvälisen hiihtoliiton suunnalta”, miettii Jukkara.

Suomalaisilla on ollut merkittäviä pestejä talvilajien arvokilpailuissa myös aiemmin. Viimeisimpinä PyeongChangissa vuonna 2018 Jussi Prykäri toimi maastohiihdon TD:nä ja Seefeldin MM-kilpailuissa maastohiihdon TD tuli myös Suomesta, kun Annmari Viljanmaa hoiti pestiä.

”Mika on arvostettu sääntöasiantuntija ja hänen kokemuksensa sekä kansallisissa että kansainvälisissä kilpailutehtävissä on pitkä ja arvokas. Suomalaisen hiihtolajien aseman ja tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että meillä on kansainvälisen tason huippuosaamista myös taustatehtävissä ja keskeisissä kansainvälisissä rooleissa”, nostaa esille Hiihtoliiton puheenjohtaja Markku Haapasalmi.

Mika Jukkaran valinnan siunaa lopulta Kansainvälinen Olympiakomitea (KOK).

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.