
Miesten lentopallomaajoukkue on pelannut itselleen mainiot lähtökohdat tämän viikon Kultaisen liigan kotiturnaukseensa Nokialle. AGCO Power Arenalla pelataan yksi alkusarjan viimeisen viikonlopun neljästä turnauksesta torstaista lauantaihin yhdessä Kreikan ja Kroatian kanssa. Suomella on neljän voiton myötä kaikki omissa käsissä Brnossa 6.-7.7. pelattavan Kultaisen liigan Final Four -lopputurnaukseen pääsyn suhteen.
Suomalaiset kohtaavat torstaina heidän tapaan voitosta voittoon pelanneet Kreikan ja lauantaina vielä voitottoman Kroatian. Perjantaina AGCO Power Areenassa kohtaavat Kreikka ja Kroatia.
Molempien pelien voitolla Suomi varmistaa takuulla paikkansa Final Fouriin. Paikka voi varmistua toki muutenkin, esimerkiksi jo voittamalla Kreikan 3-0 tai 3-1 torstaina.
Tsekki on jo varma maa isäntänä Final Fouriin. Suomen ja Kreikan lisäksi paikasta sinne kisaavat vielä myös tappiottomat Romania ja Israel. Romania pelaa viimeisen viikonlopun pelinsä Tsekeissä isäntiä (voitot-tappiot 2-2) ja Portugalia (1-3) vastaan. Israel puolestaan kohtaa Pohjois-Makedoniassa isännät (1-3) sekä Montenegron (0-4).
Suomen ryhmässä Nokialla on 15 pelaajaa, joista yksi jää otteluissa kokoonpanon ulkopuolelle. Pelaajisto on sama kuin kahdessa ensimmäisessä viikonlopussa, kun avausviikonlopun poissa ollut Antti Ronkainen ja toisen viikonlopun poissa ollut Voitto Köykkäkin ovat nyt mukana.
Torstain vastustaja Kreikka on kukistanut aiempina viikonloppuina Espanja ja Portugalin kotiturnauksessaan sekä Pohjois-Makedonian ja Latvian Latvian turnauksessa.
Kroatia on hävinnyt kaikki pelinsä, mutta sillä on ollut käytännössä Kultaisen liigan joukkueista ”pahin” ohjelma. Pohjois.Makedoniassa se hävisi 1-3 sekä Israelille että Tsekeille. Kotiturnauksessaan viime viikonloppuna Kroatia hävisi Espanjalle 1-3 sekä Romanialle 2-3.
Päävalmentaja Olli Kunnari:
– Päällimmäiset ajatukset kahdesta ensimmäisestä viikonlopusta ovat todella hyvät. Peli on kulkenut ja huonoja hetkiä on ollut vähän. Niissä peleissä missä olemme olleet ennakkoon suosikkeja olemme pystyneet pitämään fokuksen todella hyvin. Tsekki -pelissä ensimmäisen tappioerän jälkeen henkinen kantti pysyi hyvin ja pystyimme kääntämään peli luottaen omaan tekemiseen.
– Pelillisesti meidän hyvä vastaanotto on mahdollistanut hyvän hyökkäyspelin. Hyökkäyksen teho määrittää paljon ja se on ollut meillä todella korkea.
– Painetilanteita ollaan opeteltu ja saatu tiukempiin paikkoihin uskoa ja luottoa itseemme. Pitää kuitenkin muistaa, että ennen ratkaisupalloja pitää hoitaa aika paljon muitakin palloja voitoksi.
– Olemme pelanneet itsemme nyt hienoon tilanteeseen, että asiat ovat omissa käsissä Final Four -paikan suhteen. Tavoite on sinne pääsy edelleen ehdottomasti. Ylimääräiset painepelit on tavoittelemisen arvoinen asia sinänsä.
Suomen vastustajat Nokian turnauksessa pähkinänkuoressa
Kreikka (4-0), 2. 12 pistettä
Europan ranking 17 (14 Suomi)
Maailman ranking 25 (19 Suomi)
Viime vuoden Kultaisessa liigassa pronssila,
Mitalit Kultaisessa liigassa 0-1-1, hopea 2014 ja pronssia 2006
31 kohtaamista, joista Suomelle 20 voittoa ja 11 tappiota
Viimeksi kohdattu Popradissa MM-karsinnoissa 2014,Suomi voitti 3-1
Suomessa kohdattu viimeksi Vantaalla EM-karsinnoissa 2012, Suomi voitti 3-0
Aiemmat kohtaamiset Suomessa: voitot 4-3 Suomelle
Kultaisen liigan pelit tähän mennessä:
Arta (Kreikka): ESP 3-1, POR 3-1
Daugavpils (Latvia): MKD 3-0, LAT 3-1
Kroatia (0-4), 11. 1 piste
Europan ranking 16 (14 Suomi)
Maailman ranking 32 (19 Suomi)
Viime vuoden Kultaisessa liigassa hopealla isäntämaana. Hävisi finaalin Ukrainalle 1-3 , voitti alkulohkossa kaikki pelit menettäen vain pisteen. Voitti Suomenkin 3-1 Hakametsässä
Mitalit Kultaisessa liigassa 0-3-2. Mitali kolmena edellisenä kesänä.
11 kohtaamista, joista Suomelle 9 voittoa ja 2 tappiota
Viimeksi kohdattu Tampereella viime kesänä GL, Kroatia voitti 3-1. Suomi voitti kahdeksan edellistä kohtaamista vuosina 1995-2023.
Kultaisen liiigan pelit tähän mennessä:
Strumica (P-Makedonia): ISR 1-3, CZE 1-3
Zadar (Kroatia): ESP 1-3, ROM 2-3