Suomen olympiajääkiekkojoukkue ei voi piiloutua selitysten taakse. 3–1-tappio Slovakialle oli muistutus siitä, että pelkkä Leijona-logo rinnassa ei voita otteluita. Jos Suomi mielii pärjätä turnauksessa edes jotenkin, tason on noustava rajusti.
Slovakia ei kaatanut Suomea sattumalta. Se voitti kaksinkamppailut, liikkui terävämmin ja pelasi kurinalaisemmin. Suomi jäi jälkeen tempoilussa, syöttöpeli oli hidasta ja hyökkäykset pysähtyivät siniviivalle. Kun vastustaja iski paikoistaan ja puolusti tiiviisti, Suomi näytti aseettomalta. Tällaisella esityksellä ei horjuteta turnauksen suurmaita.
Olympiaturnauksessa taso on armoton. Kanada, Yhdysvallat ja Ruotsi rullaavat neljällä ketjulla, joissa jokainen kentällinen pystyy ratkaisemaan ottelun. Virheet kostautuvat välittömästi. Jos Suomi pelaa puolivauhtia tai kuvittelee voivansa hallita ilman maksimaalista intensiteettiä, tulostaulu kertoo totuuden nopeasti.
Erityisen huolestuttavaa Slovakialle kärsityssä tappiossa oli henkinen puoli. Kun peli ei kulkenut, reaktiot olivat hitaita ja ilme vaisu. Olympialaisissa ei riitä, että pelataan “ihan ok”. On voitettava kaksinkamppailut, blokattava laukaukset ja oltava valmiita maksamaan hintaa jokaisesta sentistä jäätä. Muuten vastustaja tekee sen.
Suomen jääkiekkomaajoukkueen pitää pystyä huomattavan paljon parempaan. Rakenteen on oltava tiivis, erikoistilanteiden tehokkaita ja johtavien pelaajien kannettava vastuunsa. Turnauksen taso ei anna armoa, eikä menestys tule maineella tai muistoilla. Jos suunta ei muutu, olympialaisista tulee lyhyt ja karu kokemus.
