Scroll Top

Suomen kolmiloikkaajat kertovat viimeisiä tuntemuksiaan ennen MM-kilpailujen alkua

Kristiina makelä

Kolmiloikkaaja Senni Salmista ei kiusaa lajin näyttävästi esiintyvän venezuelalaisen ME-naisen ja olympiavoittajan Yulimar Rojasin räiskyvä ja äänekäs tapa toimia.

– Eilen tehtiin aika samanlaista treeniä vierekkäisillä radoilla. Hän laulaa, tanssii ja huutaa, mikä on tarttuvaa ja ihan kiva. Siitä voi oppia paljon, Salminen sanoo.

Eugenen MM-kilpailuihin valmistautuessaan Salminen on koettanut hyödyntää Tokion olympiakisojen oppeja. Siellä hän oli jalkavaivan kiusaamana ensimmäinen finaalista karsiutunut.

Embed from Getty Images

Salminen sanoo, että Tokion matka opetti, kuinka tärkeää arvokilpailuun valmistautuessa on, ettei kilpailu ole koko ajan aatoksissa.

– Nyt tavoite on ollut, etten mieti kisaa koko ajan, niin kuin Tokiossa, jossa en mitään muuta tehnytkään. Olin siellä vielä majoituksessa yksin, joka oli huono homma. Olin koko ajan omien ajatusteni kanssa. Nyt olen ollut samassa huoneessa Lampelan Elinan kanssa ja koko ajan on saanut nauraa, Salminen kertoo.

Naisten kolmiloikan MM-karsinta kilpaillaan lauantaina aamulla Eugenen aikaa. Karsintaraja on 14,40 ja tavoite niin Salmisella kuin Kristiina Mäkelällä on paikka maanantaisessa finaalissa.

”Loikkaaminen tapahtuu kuin taikoen”

Salmisen hallikausi katkesi talvella nilkkavaivaan. Se kuntoutettiin, mutta kesän mittaan hän on kilpaillut vasta kolme kertaa. Kauden paras on Kuortaneella loikittu 14,32.

– Huomasin, vaikken sitä itselleni myöntänyt, että kesän parissa ensimmäisessä kilpailussa varoin vielä vähän nilkkaa, vaikkei siinä ollut mitään tuntemuksia. Tuollainen jää helposti päälle tällaisessa lajissa, Salminen sanoo.

– Sitten Kuortaneella en jaksanut enää puristaa mailaa ja siellä tuli hyvä tulos. Sitä tunnetta olen yrittänyt kanavoida harjoituksissa.

Salminen loikki viime vuonna Suomen ennätyksen 14,63. Hän näkee, että Eugenessa on edellytyksiä pitkille hypyille.

– Keskiviikkona tein nopeustreenin, jossa liikahti aika mukavasti. Juoksu on kunnossa ja kun se tulee niin kuin pitää, loikkaaminen tapahtuu kuin taikoen, Salminen kertoo.

Mäkelä: ”Jos pääsen semivirheettömästi lankulle, minulla on voimaa pitää loikat koossa”

Kristiina Mäkelä on neljättä kertaa urallaan ulkoratojen MM-kilpailuissa ja tavoittelee uransa toista MM-finaalia. Eugenen MM-kilpailujen kenraalissaan Lempäälän Hyppykarnevaaleilla hän loikki ennätyksensä 14,47 ja ennätyskelvottomassa myötäisessä 14,50.

– Minulla on yksi ajatus, jota lähden kilpailussa toteuttamaan. Toivon, että se toimii nyt, niin kuin se toimi hyppykarnevaaleilla, Mäkelä sanoo MM-karsinnasta.

Tuo ajatus liittyy siihen kuinka Mäkelän juoksu kulkee ja tulee lankulle.

– Keskeistä on, miten lähden juoksemaan niin, että saisin lantion tulemaan oikeassa asennossa lankulle. Jos pääsen semivirheettömästi lankulle, minulla on voimaa pitää loikat koossa, Mäkelä sanoo.

Embed from Getty Images

Mäkelän kevät ei mennyt hänen toiveidensa mukaisesti harjoitusleirillä tulleen sairastumisen ja muiden pienten ongelmien takia.

– Juoksu on nyt löytynyt oikeastaan vahingossa. Kuukauden pätkä keväällä oli sellaista, että hermosto oli sekaisin ja lihakset kipeät, kun aina stoppasi juuri kun pääsi harjoituksissa alkuun. Se oli myös henkisesti rasittavaa, Mäkelä muistelee.

Mäkelä: ”Karsinnan taso voi nousta korkeaksi”

Lempäälän pitkät hypyt kertovat, että kunto on kohdallaan, joten MM-kilpailuissa finaali on onnistuneen hypyn päässä.

– Veikkaan, että karsintarajaa ei tarvitse hypätä. Sellaisella vähän 14 metrin paremmalle puolelle menevällä hypyllä pääsee jatkoon. Vaikka voi se taso nousta niinkin kovaksi, että jatkoon vaaditaan 14,20, Mäkelä arvioi.

Kauden parhailla tuloksillaan Mäkelä ja Salminen ovat MM-kilpailuihin osallistuvien vertailussa 11:s ja 15:s.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.