Scroll Top

Suomalaisjuhlaa Japanissa! Valtteri Bottas kruunasi kisaviikonlopun ajamalla selvään voittoon

Mercedeksen Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Japanin Suzukassa sunnuntaina. Toisena ruutulipun ylittänyt Ferrarin Sebastian Vettel jäi kisan voittaneesta suomalaisesta reilut 11 sekuntia.

Bottakselle voitto oli kauden kolmas. Edellisen kerran Maamme-laulu kajahti Azerbaidzhanissa huhtikuun lopulla, joten suomalainen palasi keskimmäiselle korokkeelle yli viiden kuukauden tauon jälkeen.

Embed from Getty Images

Vettel pääsi starttaamaan kisaan piikkipaikalta, mutta kehnon lähdön myötä saksalainen menetti paikkansa suomalaiselle heti kättelyssä. Toisen Ferrari-kuljettajan Charles Leclercin kisa meni puolestaan pipariksi jo avausmutkissa, kun hän kolautti yhteen Red Bullin Max Verstappenin kanssa.

Bottaksen takaa kisaan startannut Lewis Hamilton kävi tiukkaa taistoa toisesta sijasta viime metreille saakka, mutta Vettel onnistui pitämään brittikuljettajan takanaan. Hamilton johtaa MM-sarjaa 64 pisteellä, kun kautta on jäljellä enää neljän kisan verran.

Suomalaisen nappaama voitto sekä Hamiltonin kolmas sija varmisti Mercedekselle jo kuudennen perättäisen valmistajien mestaruuden. Tulokset kärjen osalta Suzukassa takasi myös sen, että taistelu kuljettajien mestaruudesta on enää Mercedes-kaksikon välinen kauppa.

Ruudusta 13 lähteneelle Alfa Romeon Kimi Räikköselle kisa oli vaikea. Räikkönen ei yltänyt missään vaiheessa kärkikymmenikön vauhtiin ja sijoitus oli lopulta 14.

F1-kausi jatkuu viikon päästä Meksikossa.

Japanin GP:n lopputulokset:

1. Valtteri Bottas, Mercedes

2. Sebastian Vettel, Ferrari

3. Lewis Hamilton, Mercedes

4. Alexander Albon, Red Bull

5. Carlos Sainz, McLaren

6. Charles Leclerc, Ferrari

7. Daniel Ricciardo, Renault

8. Pierre Gasly, Toro Rosso

9. Sergio Perez, Racing Point

10. Nico Hulkenberg, Renault

14. Kimi Räikkönen, Alfa Romeo

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.