Scroll Top

Sunnuntaina ratkaistaan tenniksen TEHO Sport Finnish Tourin voittajat Hangossa

Emil Ruusuvuori
Kuva: Tennisliitto

Hangon Tenniskerho isännöi vuoden viidettä TEHO Sport Finnish Tour -osakilpailua Hangon Tennisstadionilla. Lauantaina pelattiin kaksinpelin puolivälierät ja sunnuntaina klo 9:00 alkaen aloitetaan välierät – päivä huipentuu naisten kaksinpelin loppuotteluun klo 13:00 ja miesten klo 14:30.

HELIÖVAARA – VIRTANEN JA KAUKOVALTA – SÄÄTELÄ MIESTEN VÄLIERISSÄ

Miesten kaksinpelissä nähtiin perjantaina jo muutamat yllätykset, kun kolmanneksi sijoitettu Verneri Tuomi (HyTS), neljänneksi sijoitettu Alex Hedman(HVS) ja viidenneksi sijoitettu Roni Rikkonen (TaTS) putosivat. Lauantaina pelattiin toinen kierros ja puolivälierät, joissa vältyttiin suuremmilta yllätyksiltä.

Yläkaaviossa hallitseva ulkokenttien kaksin- ja nelinpelin Suomen mestari Harri Heliövaara (Sata) ja ulkokenttien pronssimitalisti Panu Virtanen (HVS) etenivät vakuuttavasti välieriin. Alakaavion ylälohkosta, jossa avauspäivän yllätyksiä tapahtui, välieriin selviytyi Leevi Säätelä (Smash-Kotka) ja alaosasta odotetusti toiseksi sijoitettu Patrick Kaukovalta (HVS).

Puolivälierien tulokset

[1] Harri Heliövaara, Sata – [7] Sami Huurinainen, HVS 7-5, 7-6(8)
[2] Patrick Kaukovalta, HVS – [8] Eero Vasa, ÅLK 7-5, 6-2
[6] Panu Virtanen, HVS – Mikko Rouvala, HVS 6-1, 6-0
Leevi Säätelä, Smash-Kotka – Peetu Pohjola, TaTS 6-4, 6-0

Kuva: Tennisliitto

NAISTEN VÄLIERÄPAREINA KULIKOVA – SILLANPÄÄ JA EEROLA – GABRAN

Ennakko-odotusten mukaisesti on naisten kaksinpelissä ykköseksi sijoitettu Anastasia Kulikova (HVS) edennyt välieriin. Hänen seurakseen on selviytynyt myös kolmanneksi sijoitettu Emma Eerola (TaTS). Välierissä nähdään myös kaksi yllättäjää, kun Annika Sillanpää (TVS) ja Emelie Gabran (HVS) ylsivät neljän parhaan joukkoon.

Puolivälierin tulokset

[1] Anastasia Kulikova, HVS – Emilia Hartman, TaTS 6-2, 6-0
[3] Emma Eerola, TaTS – Fiona Kallio, LVS 6-4, 6-1
Annika Sillanpää, TVS – Heta Nuutinen, LVS 6-2, 6-1
Emelie Gabran, HVS – Heidi Sarkkinen, OVS 3-6, 6-1, 6-4

Kuva: Tennisliitto

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.