Kansainvälisen tason huippukilpailu Finnish Open pelataan 6.-9.4. Vantaan Energia Areenalla. Tänä vuonna kilpailu järjestetään jo 20. kerran. Ensimmäinen Finnish Open pelattiin Helsingissä vuonna 1990. Tämän vuoden kisoihin on osallistumassa yli 230 kärkipelaajaa 30 eri maasta.
Finnish Open pyörähtää käyntiin torstaina karsintojen merkeissä klo 11.00 alkaen. Perjantaina käynnistyy pääkilpailu klo 9.00. Puolivälierät ja välieräottelut pelataan ja lauantaina ja koko kilpailu huipentuu sunnuntaina finaaleihin.
Kisassa on mukana iso joukko suomalaispelaajia, joiden joukosta löytyy naisten hallitseva Suomenmestari Airi Mikkelä sekä heidän lisäkseen Tokyon olympialaisiin tähtäävät Eetu Heino ja Kalle Koljonen.
Mikkelä kertoi lähtevänsä pelaamaan hyvällä fiiliksellä ja odottaa jo kisoja innolla. ”Tavoitteena on, että puolivälieriin vähintään haluaisin päästä ja toki pidemmällekin mieluusti, mutta tärkeintä on silti pelata omaa parasta peliä ja nauttia joka hetkestä kentällä” Mikkelä kuvailee tavoitteitaan tulevaan kisaan.
Koljonen lähtee kisaan hyvin samalla suunnitelmalla kuin Mikkeläkin. ”Tavoitteena nyt alkuun olisi päästä puolivälieriin ja siitä sitten jatkaa tietenkin matsi kerrallaan. Jokaista matsia lähden voittamaan” Koljonen tuumii.
Badminton Europe streamaa pelejä kahdelta kentältä koko kilpailun ajan, joten Finnish Openia pystyy seuraamaan helposti myös kotoa käsin, mikäli ei paikan päälle pääse. Lisäksi YLE näyttää sunnuntain finaaliottelut Yle Areenassa.