Scroll Top

SSV:n valmennustiimi vahvistuu

image

SSV:n miesten edustusjoukkue on tehnyt sopimukset valmennustiimiinsä Petri Huttusen ja Keijo Matilaisen kanssa. Huttunen on ollut jo neljä aikaisempaa kautta mukana ja uuden sopimuksen myötä yhteistyö jatkuu. Matilainen liittyy nyt uudestaan neljän kauden poissaolon jälkeen SSV:n valmennustiimiin.

Matilaisen sopimuksella pyritään vahvistamaan varsinkin edustusjoukkueen fyysisiä valmiuksia. ”Tarkoituksenani on tuoda resursseja yksilöiden entistä parempaan kehitykseen ja sitä kautta tietysti vaikuttaa myös lajiominaisuuksiin. Paljon on ehtinyt kokemuksia kertyä varsinkin lajista viime vierailun jälkeen ja nyt ollaan mukana kehittämässä niin joukkuetta, kuin fyysistä valmennustakin entistä paremmin salibandyyn soveltuvaksi.”

– Hieno tulla taas mukaan hienoon organisaatioon. Nyt olen valmiimpi kuin viime kerralla, mutta raakilehan sitä vielä on ja halu kehittyä on suuri. Pystyn tuomaan näkemystä laajalti eri lajien näkökulmasta ja sitä kautta etsitään parhaita harjoitteita yksilöille, kertoo Matilainen paluustaan.

Petri Huttusen saavutuksiin pelaajana kuuluvat muun muassa maailmanmestaruus hopea ja kaksi Suomen mestaruutta. Valmentajan roolissa Huttuselle on kertynyt Champions Cupin ja Suomen Cupin voitot, sekä kaksi SM-hopeaa ja pronssia.

Keijo Matilainen on ansioitunut valmentajana niin seura-, kuin maajoukkuetasolla salibandyssa ja amerikkalaisessa jalkapallossa. Salibandyliigasta saavutuksiin on kertynyt muun muassa kaksi Suomen mestaruutta. Siviilityöltään puolustusvoimien urheilukoulun talvilajien valmennuskoordinaattorina toimiva Matilainen valittiin vuoden 2014 sotilasvalmentajaksi.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.