Scroll Top

SSV vahvistuu uusien sopimusten myötä

image

SSV on solminut pelaajasopimukset puolustaja Lauri Stenforsin ja hyökkääjä Janne Hyvösen kanssa. Stenfors on edustanut Viikinki-ryhmää jo kaksi edellistä kautta, mutta Hyvönen liittyy uutena kasvona helsinkiläisryhmään.

Maajoukkueessakin paikkansa lunastanut Lauri Stenfors (1990) on ollut viime kaudet kovassa nosteessa jykevillä otteillaan puolustuspäässä. Kovaa pelaava puolustaja ei ole myöskään turha mies hyökkäyspäässä, sillä 156 liigaottelussa on miehelle kertynyt tehot 28+41=69. Salibandyliigassa palkintokaappiin on kertynyt kaksi pronssimitalia ja viime talven MM-kisoissa Stenfors oli mukana voittamassa MM-hopeaa.

– Valmennuksen ja Kurren kanssa juteltuani sain signaalia että voidaan jatkossa tapella muistakin kuin pronssisista mitaleista. Aina olen viihtynyt hyvin joukkueessa ja nyt laitetaan itsemme likoon että tulevalla kaudella todella pelataan viimeisissä otteluissa, kommentoi päättäväinen Stenfors.

Janne Hyvönen (1986) on sähäkkä keskushyökkääjä, joka tuo leveyttä ja laatua SSV:n hyökkäysosastolle. Pelejä miehelle ei ole vielä liikaa kertynyt, mutta tehoja löytyy. 46 ottelussa Hyvönen on tehtaillut yhteensä 62 pistettä (26+36).

– Jonkinmoinen poikamainen unelma toteutuu nyt. Diilin eteen tehtiin paljon töitä ja lopulta saatiin homma kuntoon. Lähtökohtaisesti tavoitteenani on tehdä paljon töitä ja ottaa itselle pelipaikka. Siitä sitten mennään askeleittain eteenpäin, kertoo uudesta sopimuksesta iloinnut Hyvönen.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.