Scroll Top

SPV nousi kotivoittoon, OLS karsii liigapaikastaan

Salibandy3

F-liigan miesten sarjassa pelattiin maanantaina yksi ottelu, jossa SPV kaatoi kotonaan sitkeän OLS:n lopulta 5-3 ja jatkaa taistelua pudotuspelien kotiedusta. OLS:lle tulos oli synkkä, sillä se sinetöi joukkueen kauden jatkumisen liigakarsinnoissa.

Helpolla ei OLS tänään taipunut: Petri Niemelä kuittasi isäntien Juho Revon avausmaalin, ja ensi erän lopussa Anssi Välitalo ohjasi maalin edestä vieraat johtoon. OLS vastasi vielä Riku Hakasen toisen erän tasoitukseen Kimi Vänttilän 3–2-johto-osumalla, mutta siihen maalinteko tänään päättyi. Juho Repo tasoitti vielä ennen taukoa, ja kolmannen alussa Jukka-Pekka Pelto-Arvo laukoi Peliveljille illan voittomaaliksi jääneen neljännen osuman. OLS alkoi vetää maalivahtia penkille jo kolme minuuttia ennen loppusummeria, mutta laukaukset pysähtyivät tarkasti peittäneeseen SPV-viisikkoon, ja lopulta Riku Hakanen tälläsi vielä tyhjiin loppunumerot.

F-liigan miesten sarja jatkuu perjantaina ottelulla FBC Turku–LASB.

Keväinen debyytti: Illan ottelu oli pikapestin saaneelle Jani Lipsaselle kauden ensimmäinen OLS:n päävalmentajana.

F-liigan maanantain ainoa naisten ottelu käytiin sarjakakkosen ja kolmanneksi viimeisen välillä, ja tulos oli sen mukainen Classicin kaataessa kotonaan O2-Jyväskylän 13-1.

Ottelu pysyi maalittomana liki 11 minuuttia, mutta sitten iski Suvi Hämäläinen ensin takatolpalta ja perään lahjapallosta, ja Zara Gauffin-Kausteen osuma maalin edestä ja Lotta Purhosen viimeistely vastaiskusta naulasivat taukotilanteeksi 4-0. Toisessa erässä Classic venytti vieraiden verkkoa kuudesti, ja kolmannen erän viimeisellä minuutilla Natalia Pitkäkangas lakaisi lukemiksi 13-0. Classicin maalissa tänään neljä laukausta torjumaan joutuneen Juulia Katajan melkein jo taskussa ollut nollapeli suli ärsyttävimmällä tavalla, kun O2-Jyväskylä sai loppusekunneilla hyökkäyskulman vapaalyönnin ja Janella Järvinen sivalsi Taimi Mikkolan päädystä tarjoilemasta pallosta kavennuksen ajassa 59.59.

Classicista löytyi tänään yhdeksän eri maalintekijää. Alma Laitila merkkautti tehot 1+4, Suvi Hämäläinen 3+1 ja Zara Gauffin-Kauste 2+1.

Kaikki joukkueet ovat nyt pelanneet 21 ottelua, ja runkosarja paketoidaan täydellä päätöskierroksella lauantaina.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.