Scroll Top

SPV kruunasi Tuukka Kivirannan pelinumeron jäädytyksen kotivoitolla Karhuista

Salibandy2

Seinäjoen Peliveljien suuren profiilin Tuukka Kivirannan pelinumeron 84 jäädytys oli illan yksi kohokohta, kun F-liiga palasi joulunvietosta kahdella ottelulla. SPV juhlisti tapausta 8–6-kotivoitolla Karhuista, ja LASB kukisti eteläisen Hämeen derbyssä Lahdessa Steelersin 5-3.

Uransa 2019 päättänyt hyökkääjä Tuukka Kiviranta pelasi SPV:ssä 18 kautenaan 380 liiga- ja 65 Divari-ottelua, ja liigassa syntyi tehot 191+123=314 sekä päälle 113 pudotuspeliottelussa 70+39=109. Palkintokaappiin kertyi kolmen liigamestaruuden lisäksi hopea ja neljä pronssia.

Illan ottelussa pääsi Karhut livahtamaan juhlahumun jäljiltä nopealle kahden maalin karkumatkalle, jonka SPV kuitenkin muutti kymmenessä minuutissa 4–2-kotijohdoksi. Sitkeät vieraat nousivat vielä kolmannen erän alussa tasatilanteeseen 5-5 ennen kuin Santeri Uusi-Laitila, Jukka-Pekka Pelto-Arvo ja Konsta Haukkala laukoivat Peliveljet lopullisesti karkuun. Pelto-Arvo oli hattutempullaan illan tehomies, mutta kaikkiaan löytyi kotijoukkueen kahdeksaan osumaan kuusi eri tekijää. Santeri-Uusi-Laitilalle illan osuma oli liigauran ensimmäinen samoin kuin Karhuille 5–5-tasoituksen iskeneelle Daniel Levolalle.

Vanha alku altavastaajalta nähtiin myös Lahdessa, jossa Teuvo Kinnunen ja Aleksi Hiltunen nostivat Steelersin avauserässä kahden maalin johtoon. Daniel Megyaszai kavensi kuitenkin erän viimeisellä minuutilla, ja toisessa LASB tuli ensin tasoihin ja sitten Tiitus Salokankaan sekä Juuso Varjokummun rangaistuslaukauksilla 4–2-johtoon. TPS:stä täksi kaudeksi Lahteen siirtyneelle Varjokummulle maali oli ensimmäinen uuden seuransa väreissä. Teuvo Kinnunen nosti vieraat kahdeksan minuuttia ennen loppusummeria vielä maalin päähän, ja vasta Daniel Megyaszain tyhjiin nostama pallo antoi kotijoukkueen hengittää vapaammin. Illan pistehai oli Tiitus Salokangas saldollaan 2+1.

Vielä tämän illan ottelut saatiin pelata yleisön edessä, ja Seinäjoella jännitti 642 ja Lahdessa 252 katsojaa.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.