SPV ja Classic jyräävät kohti välieriä, Nokia tasoitti voitot jatkoajalla

Salibandyliigan puolivälierät jatkuivat sunnuntaina kolmella ottelulla. Nokian KrP tasoitti 6–5-jatkoaikavoitollaan tilanteeksi TPS:aa vastaan 1-1, mutta Classic ja SPV hakivat vieraskaukaloista jo toiset voittonsa. Classic löi Espoossa Westend Indiansin 10-3 ja SPV Vantaalla EräViikingit 12-7.

Tampereella TPS johti vielä ottelun viimeisen kymmenminuuttisen alkaessa 5-3, mutta ilman ykköspyssyään Henri Johanssonia taistellut KrP tuli vielä. Valtteri Viitakosken sekä Joni Henttosen osumat siirsivät ratkaisun jatkoajalle, joka päättyi ajassa 63.33. Nokian Morics Kruminsinmaaliin.

Jäähyt näyttelivät isoa osaa Myyrmäessä, jossa SPV iski EräViikinkien verkkoon peräti seitsemän ylivoimamaalia. Isäntien Lauri Kapasen viiden minuutin jäähy poiki vieraille neljä ja Roni Laasosenviisiminuuttinen kaksi osumaa. Ylivoiman erikoismiehenä mestaroi jälleen kerran SPV:n Sami Koski, jonka illan koko saldo oli kolme maalia ja neljä maalisyöttöä.

Classic karkasi Westend Indiansilta seitsemässä minuutissa kolmen maalin johtoon, mutta vielä kolmannen erän alussa espoolaiset kirivät lukemiin 2-4. Sitten Classic meni menojaan illan pistehirmuinaan ykkösviisikon Sami Johansson (3+2) ja Eemeli Salin (1+3).

Oilersin ja Happeen toinen kohtaaminen on vuorossa maanantaina Espoossa. Oilers johtaa sarjaa voitoin 1-0.

Kirjoittaja: Santeri Alatalo

Jaa Sosiaalisessa mediassa

Kommentoi tätä kirjoitusta

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Siirry työkalupalkkiin