SM-liiga – Oulussa pelataan kierroksen kärkikamppailu, kun Kärpät vaa vastaansa Tapparan, lue ottelun ennakko

Jääkiekon SM-liiga tarjoaa tänään neljän ottelun kierroksen. Illan ehdoton huippukamppailu pelataan Oulussa, jossa sarjakärki Kärpät saa vieraakseen sarjassa toisena olevan Tapparan. Vaikka Kärpät on ollut jälleen kerran runkosarjan suvereeni hallitsija niin tämän kauden kaksi aikaisempaa keskinäistä ottelua ovat molemmat menneet Tapparalle. Syyskuussa se voitti Tampereella pelatun kamppailun maalein 3-2 ja samoin numeroin se haki voiton myös lokakuussa Raksilasta tosin tällä kertaa ottelu meni aina voittolaukauksille asti.

Ennakkoasetelmat illan otteluun

Kärpät on pelannut jälleen timanttisen kauden ja joukkue on tällä hetkellä marssimassa jälleen runkosarjan voittoon. Pelillisesti joukkue ei ole viime viikkoina esittänyt aivan parastaan, mutta tulosta on silti tullut ja joukkue on voittanut viidestä viime pelistään neljä.

Puolustuspeli on Kärpillä ollut koko kauden todella hyvässä formussa ja kun katsoo esimerkiksi yhdeksää edellistä peliä niin joukkue on päästänyt niissä vain 16 maalia eli 1,77 maalia ottelua kohden, joten ei tarvitse ihmetellä miksi tulosta on tullut. Lisäksi, kun alivoimapeli on toiminut joukkueella kuin unelma on Kärpille todella vaikea tehdä tällä hetkellä yhtä tai kahta maalia enempää. Kärppien kovasta alivoimapelaamisesta kertoo paljon myös se, että viiteen viime peliin joukkue ei ole päästänyt yhtään ylivoimamaalia.

Hyökkäyspeli on toiminut joukkueella myös hyvin, mutta viime aikoina on joinain iltoina näkynyt pieniä viitteitä siitä, että maalintekopaikoissa pelaajat eivät ole riittävän tylyjä. Tämä on näkynyt parhaiten muutamissa vieraspeleissä kuten Sportia ja JYP:ä vastaan, mutta mitään varsinaista hätää ei joukkueella silti hyökkäämisen kanssa vielä ole. Kärppien maalilla jatkaa tänään Patrik Rybar, joka onkin saanut viime aikoina hyvin vastuuta, sillä loistavan kauden pelannut Justus Annunen oli pikkuleijonien maalilla MM-kisoissa. ja nuorukainen saakin nyt ansaittua lepoa.

 

Tappara

Tappara on pelannut viime aikoina kohtalaisesti, mutta joukkueen otteissa on silti ollut yllättävän paljon ailahtelua ottaen huomioon, että pelataan jo runkosarjan viimeistä kolmannesta. Viime viikolla joukkue haki pisteet Vaasasta, mutta lauantaina se hävisi kotona sarjan häntäpäähän juuttuneelle TPS:lle varsin aneemisen esityksen jälkeen maalein 4-3. Varsinkin ottelun alku oli joukkueelta todella aneemista pelaamista ja TPS karkasi ottelussa parhaimmillaan jo 3-0 johtoon. Mikäli Tappara haluaa tänään taistella voitosta ei samanlaiseen ottelun alkuun ole todellakaan varaa.

https://twitter.com/Tapparaofficial/status/1217401297571323907

Hyökkäyspelaaminen on ollut myös aika ajoin vähän takkuista mutta onneksi joukkueella on todella leveä materiaali, joten pisteiden tekijöitä löytyy todella laajalta rintamalta. Tappara on saanut hyökkäykseen lisää vahvistusta, kun Jukureissa lainalla ollut Patrik Puistola palasi takaisin Tampereelle .Puistola pelasi vuoden vaihteessa todella loistavat nuorten MM-kisat ja tuo turnaus antoi varmasti hurjasti lisää itseluottamusta, joka voikin olla iso apu loppukauden aikana.

Puolustuspelaamisessa Tappalla on myös ollut ajoittain haasteita, sillä joukkue on viimeisen kuuden pelin aikana päästänyt kolmessa ottelussa omiin neljä maalia tai enemmän, joten tuollaisella tilastolla on pidemmän päälle vaikea voittaa otteluita. Toki kokonaisuudessa joukkueen puolustuspeli on hyvin paketissa ja lisäksi Tappara hankki kovan palasen pakistoon, kun KHL:ssä viime kaudella hyvää tulosta tehnyt tshekkipuolustaja Adam Polasek liittyi joukkueen vahvuuteen loppukauden mittaisella sopimuksella. TPS vastaan mies ei vielä häikäissyt, mutta joukkue tulee samaan miehestä hyvän lisän niin puolustuspelaamisen kuin kiekollisen pelin¨osalta. Tänään Polasek pääsee näyttämään todenteolla osaamistaan, kun vastassa on sarjan absoluuttinen huippu.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.