Vuoden kolmas naisten Grand Slam-turnaus, Englannissa pelattava Wimbledonin tennisturnaus on saatu naisten osalta päätökseen. Tänään pelattavassa finaalissa kohtasivat romanialainen Simona Halep ja yhdysvaltalainen Serena Williams.
Ottelun ensimmäisessä erässä Williamsissa oli selvästi havaittavissa hermostuneisuutta. Halep painoi päälle kuin se kuuluisa yleinen syyttäjä ja aggressiivinen pelityyli tuottikin tulosta. Turnauksen seitsemänneksi sijoitettu ja maailmanlistalla samalla sijalla oleva Halep voitti ensimmäisen erän 6-2. Erä kesti vain 27’ minuuttia.
Toisessa erässä Williams oli paljon pirteämpi saaden pelinsä kuriin ja otteluun tuli täysin eri luonne. Tilanteessa 2-2 Halep onnistui kuitenkin murtamaan Williamsin syötön maailmanlistalla kymmenentenä olevan helpon virheen johdosta. Williams löi 100% -paikasta pallon pitkäksi ja Halep sai murrettua Williamsin syötön siirtyen 3-2 johtoon. Ottelua oli tässä vaiheessa pelattu ainoastaan 45 minuuttia.
Halep sai tämän jälkeen pidettyä oman syöttönsä siirtyen jo 4-2 johtoon.
Williams jatkoi käsittämättömiä virheitään omassa syöttövuorossaan ja Halep mursi jälleen syötön ja romanialainen siirtyi jo ratkaisevan tuntuiseen 5-2 johtoon. Williams oli tässä vaiheessa tehnyt 25 niin sanottua helppoa virhettä ja Halep kolme.
Halepille tuli kolme ottelupalloa ja romanialainen käytti tilanteen hyödykseen voittaen koko ottelun lukemin 6-2, 6-2.
Wimbledonin kuningattaresta ei jäänyt mitään epäselvyyttä.