Scroll Top

Senni Salminen ei kilpaile Kalevan kisoissa – ei ylittänyt karsintarajaa Lausannessa

Senni Salminen yleisurheilu

Naisten kolmiloikan Suomen ennätyksen haltija Senni Salminen ei selvittänyt Kalevan kisojen karsintarajaa Timanttiliigan osakilpailussa Sveitsissä.

Salminen jäi kokonaan ilman tulosta kolmella ensimmäisellä hypyllään. Suoritusta voidaan pitää jatkumona Tokion olympialaisten suoritukselle. Tokiossa Salminen kärsi kertomansa mukaan erittäin suuresta henkisestä kuormasta hyppäämisen suhteen. Sama oli nähtävillä Lausannessa.

Kyseessä ei suinkaan ole lopun alku vaan on syytä ottaa huomioon, että Salminen on nuori urheilija, joka kaipaa vain ja ainoastaan kokemusta kovista paikoista ja onnistumisia niissä. Kilpasisko Kristiina Mäkelä suoritti karsintarajan Lausannessa mutta ja vertailun vuoksi todettakoon, että hänellä on takanaan jo kahdet olympialaiset ja kymmeniä kertoja enemmän kilpailuja.

Kalevan kisojen tuomarineuvosto päätti aiemmin, että Salmisen ja Kristiina Mäkelän kolmen ensimmäisen kierroksen hypyt Lausannessa toimivat Kalevan kisojen karsintana eikä heidän tarvitse osallistua lauantaina Tampereella hypättävään karsintaan.

Kriteerit olivat päätöksessä, että ”Mäkelä ja Salminen varmistavat paikan Kalevan kisojen sunnuntaisessa loppukilpailussa, jos he rikkovat Lausannessa kolmella ensimmäisellä hypyllään Kalevan kisojen karsintarajan 12,50.

Tähän Salminen ei pystynyt, vaan hän jäi ilman tulosta.

Mäkelä hyppäsi Lausannessa 13,87 toisella yrityksellä.

Naisten loikkakarsinta on Tampereen Kalevan kisoissa ohjelmassa lauantaina ja finaali sunnuntaina.

Urheiluliitto vahvisti myöhään torstai-iltana, että Salminen ei hyppää Kalevan kisojen finaalissa, eli hän ei voi enää osallistua lauantain karsintaan.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.