Scroll Top

Selänteen Leijona-paita jäädytetään

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nuorten MM-kisojen katsojat pääsevät todistamaan yhtä Suomen jääkiekkohistorian virstanpylvästä. Teemu Selänteen Leijona-paita jäädytetään Hartwall Arenan kattoon keskiviikkona 30.12., ennen Nuorten Leijonien Slovakia-peliä. Samalla Selänteen käytössä ollut pelinumero, legendaarinen numero 8, poistuu maajoukkueiden käytöstä.

– Teemun ura on vertaansa vailla ja haluamme paidan jäädyttämisellä kunnioittaa hänen saavutuksiaan pelaajana ja esikuvana jään ulkopuolella, Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola sanoo.

– Teemu toimii Nuorten MM-kisojen suojelijana, joten on hienoa, että paidan jäädyttäminen tapahtuu nimenomaan Nuorten kisojen yhteydessä.

Selänne puki ensimmäisen kerran Leijona-paidan päälleen alle 16-vuotiaiden maajoukkueessa, neljän maan turnauksessa, ottelussa Tanska-Suomi, Fredrikshavnissa, Tanskassa 28. joulukuuta 1985 eli lähes päivälleen 30 vuotta ennen Leijona-paidan jäädytystään. Suomi voitti pelin luvuin 9-7.

Tästä alkaen Teemulle kertyi Leijonissa 21 poikien, 18 nuorten, 16 B- ja 138 A-maaottelua (1988–2014) eli kaikkiaan 193 maaottelua. Hän pelasi kuudet olympiakisat, viidet MM-kisat sekä kolme Kanada/World Cupia ja saavutti niissä olympiahopean 2006, olympiapronssin 1998, 2010 ja 2014, MM-hopean 1999, MM-pronssin 2008 sekä Kanada Cupin kolmannen sijan 1991 ja World Cupin toisen sijan 2004.

– Leijona-paita merkitsee mulle todella paljon, ja olen kantanut sitä ylpeydellä. Paidan jäädytys on suuri kunnia.
– Olen kiitollinen Jääkiekkoliitolle, jonka mahtavan työn johdosta olemme saaneet kokea hienoja juttuja. Maajoukkue on ollut mulle aina ”happy place”, Teemu sanoo.

Keväällä 2014 mittavan jääkiekkouransa lopettaneesta Selänteestä tulee kolmas suomalainen maajoukkuepelaaja, jonka maajoukkueessa käyttämä pelinumero on jäädytetty. Jari Kurri ja Raimo Helminen ovat saaneet saman kunnianosoituksen ennen Selännettä.

Nuorten Leijonien ottelu Slovakiaa vastaan pelataan Helsingin Hartwall Arenassa keskiviikkona 30.12. klo 18 alkaen. Selänteen juhlallisuudet ovat ohjelmassa ennen ottelua, tarkasta alkamisajasta tiedotetaan lähempänä. Yle televisioi Nuorten MM-kisat kotikatsomoihin ja myös Selänteen paidan jäädyttämisseremonioita voi seurata Ylen välittämänä.

Lähde: SJL

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.