Scroll Top

Seinäjoen Peliveljet aloitti kautensa komeasti, kun Nurmon Jymy kaatui paikallisottelussa 1489 katsojan edessä

Salibandy3

Seinäjoen Peliveljet pääsi aloittamaan F-liigakautensa viimeisenä ja teki sen komeasti, kun Nurmon Jymy kaatui paikallisottelussa 1489 katsojan edessä 6-5.

Pelin puolivälissä Peter Kotilainen laukoi illan toisella maalillaan SPV:n jo 3-1-johtoon, mutta Jari Hankkio rangaistuslaukauksesta ja Riku Hakanen ylivoimalla toivat Jymyn tasoihin. Päätösjaksolla muuttivat kotijoukkueen Sami KoskiMiika Latvala ja Konsta Haukkala kolmessa minuutissa tilanteeksi 6-3, mutta Jymy tuli vielä. Jari Hankkio rankaisi vanhaa seuraansa ensin maalilla ja sitten syötöllä Elmeri Haverin 6-5-kavennukseen, mutta tasoitusta ei syntynyt edes kuudella viittä vastaan.

Jyväskylässä koettiin huimat loppuhetket ennen kuin Nokian KrP voitti Happeen jatkoajalla 8-7. Vielä viimeisen kymmenminuuttisen alkaessa Happee johti 6-3, mutta KrP kiri tasoihin Juuso Aholan kahdella ja Mikko Laakson yhdellä maalilla. Markus Salmi livautti vielä etuyläkulmaan 7-6-kotijohdon, mutta tänään sekään ei riittänyt kuin pisteeseen. Vieraiden vedettyä maalivahdin penkille Valtteri Viitakoski ohjasi maalin edestä Nico Jonaesonin lähettämän laatupallon sisään ja ottelun jatkoajalle. Sitä ehdittiin pelata vain 16 sekuntia ennen kuin Juuso Ahola kiskaisi pallon hirmuisella kudilla yläputken kautta Happeen verkkoon.

Justus Kainulainen johti neljällä maalilla ja yhdellä syöttöpisteellä Oilersin Oulussa 8–5-voittoon OLS:sta. Oilers käänsi toisessa erässä avauserän jälkeisen yhden maalin tappioaseman kahden maalin johdoksi, jonka OLS vielä kolmesti kavensi yhteen. Ero repesi lopussa, kun Kristian Lamminen iski ylivoimalla tilanteeksi 5-7 ja Aaro Astala vielä sadannella liigamaalillaan loppunumerot tyhjiin. Luukas Hyvärinen laukoi komeasti OLS:lle ensimmäisen liigamaalinsa ja samaan syssyyn vielä toisenkin.

Tšekkivahvistus Petr Majer hurjasteli viisi maalia, kun Westend Indians nöyryytti vieraisssa EräViikinkejä peräti lukemin 13-5. Hän pudotti kotijoukkueen nuoret puolustajat yhä uudelleen vauhdistaan. Christian Remeksen tehot olivat 1+3 ja Pieti Alatalon 0+3 ottelussa, jota Indians johti parhaimmillaan 11-2 ennen kuin jalka nousi kaasulta. Päivän liigaottelunsa Helsingin uuteen Urhea-halliin vienyt EräViikingit ei löytänyt sieltä kotietua eikä pitkään edes maalia, kun seuran naisten joukkue hävisi pohjiksi päivän ottelunsa 0-7 ja miehet olivat toisessa erässä tappiolla 0-8.

Sunnuntaina ovat vuorossa ottelut SPV–LASB ja OLS-FBC Turku.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.