Scroll Top

Salibandyliiga joulutauolle Erän ja OLS:n trillerivoitoilla

Salibandyliigassa pelattiin tänään viimeiset kaksi ottelua ennen joulutaukoa. Dramatiikkaa riitti molemmissa kun Tapanilan Erä nousi Kooveen vieraana viime hetken tasoitukseen ja 7-6-jatkoaikavoittoon ja OLS yllätti vahvan Oilersin 6-5 sen kotikaukalossa Espoossa. Erä ja OLS nousivat illan pisteillään TPS:n ohi sijoille viisi ja kuusi.

Tampereella Koovee johti kahden erän jälkeen 5-2 ja vielä kolme minuuttia ennen loppua 6-4, mutta Lauri Kapanen ja ilman maalivahtia ajassa 58.54 osunut Jussi Kosola nostivat helsinkiläiset tasoihin. Erän voittomaali merkittiin Lauri Kapasen nimiin kun jatkoaikaa oli pelattu puolitoista minuuttia. Erän tehomies oli maalillaan ja kahdella maalisyötöllään puolustaja Tommi Aro.

Espoon Tapiolassa Oilers nousi 0-3-tilanteesta rinnalle ja kolmannessa erässä jo 5-4-johtoon. Sitten loikkasi kuitenkin esiin Tatu Kiipeli, joka käänsi ottelun oululaisille kahdella perättäisellä maalillaan kahdeksan ja seitsemän minuuttia ennen loppusummeria.

Salibandyliiga lähtee joulutauolle sarjaa tasapistein johtavien Happeen ja Classicin komennossa. Hännillä kaksikko NST ja Nokian KrP on jäänyt M-Teamista ja SalBasta vain yhden pisteen.

Pistepörssin kärjessä komeilevat 41 merkintää latoneet Happeen Peter Kotilainen (25+16) ja Classicin Lassi Vänttinen (22+19). Maalivahtien torjuntatilastoa hallitsee Oilersin nuori Joonas Kaltiainen torjuntaprosentillaan 84,59.

Salibandyliiga jatkuu 29. joulukuuta ottelulla SPV – SalBa.

Lähde: Salibandyliiga

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.