SaiPa ja TPS pelasivat tiukan taiston pisteistä Kisapuiston lauantai-illassa. TPS pelasi kaksi erää hyvää vieraskiekkoa mutta SaiPan päätöserän hurja rummutus jätti turkulaiset nuolemaan näppejään ja pisteet jäivät Lappeenrantaan 5-2 lukemin.
TPS aloitti ottelun todella väkevästi ja varsinkin joukkueen ykköskenttä Tomi Kallion johdolla oli alati vaarallinen. SaiPa oli jatkuvasti vaikeuksissa ja askeleen jäljessä turkulaisia. TPS:n hyvä pelaaminen palkittiin ja ajassa 8.44 Henrik Tallinderin viivaveto painui verkon perukoille ohi Jussi Markkasen. Erän vanhetessa peli tasoittui mutta kummallakaan joukkueella ei ollut enää mitään huippupaikkoja ja erä tauolle mentiin TPS:n 1-0 johdossa.
TPS pääsi aloittamaan toisen erän ylivoimalla mutta erän alkuun SaiPalle tuli huippu paikka alivoimalla, mutta TPS-maalivahti Oskari Setänen venyi uskomattomaan torjuntaan. Tämän jälkeen TPS otti kommennon kentällä ja hallitsi kenttätapahtumia mielin määrin. Paine SaiPa-päädyssä oli niin kovaa, että SaiPa-valmentaja Pekka Tirkkonen joutui turvautumaan aikalisään. Tämän jälkeen SaiPa pääsi jotenkin peliin mukaan ja molemmilla oli omat paikkansa mutta erä oli kokonaisuudessa turkulaisten selvää halliintaa. Erän loppupuolella TPS sai palkintonsa kovasta työstä ja Bluesista hankittu Jussi Makkonen vei turkulaiset jo ratkaisevan tuntuiseen 2-0 johtoon. Enempää maaleja ei toisessa erässä enää nähty, joten TPS poistui tauolle ansaitussa 2-0 johdossa.
Päätöserään tuli todella latautunut SaiPa ja joukkue tuli höyryjunan lailla päälle. Pelikello oli ehtinyt vanheta vain neljäkymmentä sekunttia kun SaiPan ykköskenttä iski. David McIntyre pelasi itselleen upean paikan ja latasi hurjalla rannelaukauksella kavennuksen 1-2. Tästä kotijoukkue sai hurjasti lisävirtaa ja TPS oli helisemässä SaiPa-paineen alla.
Erää oli pelattu vain reilut neljä minuuttia kun SaiPa tuli jo tasoihin. Sami Venäläinen otti satanolla aloitusvoiton ja HPK:sta hankittu Vojtech Polak laukoi pelin 2-2. Tässä vaiheessa Ari-Pekka Selin oli pakotettu ottamaan aikalisän, mutta sen vaikutus jäi lopulta laihaksi. Pelin käännekohdaksi muodostui Patrik Virran ottama 2+2 minuttinen jäähy korkeasta mailasta. SaiPa laittoi ykkösnyrkkinsä jäälle ja verkko heilui jälleen. Chad Rau toimi syöttäjänä ja David McIntyre latasi jälleen yläkulmaan ja siirsi kotijoukkueen 3-2 johtoon.
Tämän jälkeen peli tasottui ja myös TPS:llä oli omat paikkansa. Pelin ratkaisu nähtiin vajaat kolme minuuttia ennen loppua kun Tomi Leivo teki vahvan esityön ja Mikael Kuronen sai laittaa kiekon reppuun ja siirtää isännät 4-2 johtoon. Lopussa SaiPa kippari Ville Koho niittasi viimeisen maalin tyhjiin ja näin ollen SaiPalle tärkeä voitto 5-2 lukemin.
Pakko sanoa, että TPS pelasi hyvää vieraskiekkoa ja oli kaksi erää selvästi niskanpäällä, mutta SaiPa järjesti turkulaisille päätöserässä todellisen lauantai-illan -saunan ja jotenkin tuntui, että turkulaisilta loppui päätöserässä bensa, mutta SaiPa oli myös todella hyvä. TPS-valmentaja Selin myönsi ottelun jälkeen, että tappio tuntui todella katkeralta, varsinkin kun joukkueella oli mahdollisuus pisteisiin. SaiPan-valmentaja Tirkkonen sanoi pelin jälkeen, että joukkue oli sillassa kaksi ensimmäistä erää. Tirkkonen näki David McIntyren 3 erän alun kavennus maalin todella tärkeäksi pelin kannalta. SaiPa kasvatti voitolla eron TPS:ään jo 9 pisteeseen ja joukkue on vahvasti matkalla pudotuspeleihin.
Illan tähti David McIntyre SaiPa
SaiPa-hyökkääjä näytti, miksi mies on joukkueeseen hankittu. Heti erän alkuun todella tärkeä kavennusmaali ja oli ratkaisemassa peliä ylivoimalla kun sitä tarvittiin. Illan saldona kaksi komeaa maalia ja mies tappelee jopa pistepörssin voitosta Tapparan Kristian Kuuselan kanssa.