Ruusuvuori uran ensimmäiseen kaksinpelifinaaliin Challenger-tasolla
Emil Ruusuvuori, 20, on edennyt ensimmäistä kertaa urallaan kaksinpelin loppuotteluun ATP Challenger -tasolla Uzbekistanissa.
Ruusuvuori on ollut vahvassa pelivireessä palkintoarvoltaan 54,160 dollarin kovilla ulkokentillä pelattavassa turnauksessa. Uransa parhaassa vireessä oleva Ruusuvuori (ATP-410) eteni välieriin neljän voiton turvin – matkalla kaatui muun muassa kilpailun ykköseksi sijoitettu serbialainen Pedja Krstin (ATP-233) 4-6, 6-4, 6-0.
Juhannuspäivänä 20-vuotias suomalainen tavoitteli paikkaa loppuotteluun niin ikään sijoittamatonta isäntämaan Khumoyun Sultanovia (ATP-432) vastaan. Läpi turnausviikon ovat kuumat olosuhteet vaatineet pelaajilta paljon ja niin oli myös välieräottelussa, jossa nähtiin useita pitkiä palloralleja. Pelaajat mursivat toistensa syötöt kertaalleen avauserässä ja ratkaisu venyi tiebreikkiin asti. Siinä Ruusuvuori oli selvästi niskan päällä vastustajan sortuessa virheisiin. Toinen erä oli myös tasainen, mutta tällä kertaa vain Sultanov onnistui murrossa ja vei erän 6-4. Kolmannen erän alussa molemmilla pelaajilla oli murtomahdollisuudet – lopulta Ruusuvuori otti murron ja marssi 5-2 johtoon. Sultanov ei kuitenkaan luovuttanut, vaan selvitti kaksi ottelupalloa ja pakotti ratkaisun avauserän tavoin tiebreikkiin. Siinä suomalainen oli kylmän viileä, minkä ansiosta pääsi juhlimaan finaalipaikkaa erin 7-6(2), 4-6, 7-6(1). Ottelu kesti lähes kolme tuntia.
– Peli on tuntunut todella hyvältä. Tuntuu, että olen saanut paljon oppia viimeisimmistä kilpailuistani ja se nyt ilmeisesti näkyy täällä. Kuumat olosuhteet, noin 35 asteen kelit, vaativat paljon, mutta olen sopeutunut hyvin. Kentät ovat myös nopeat, mikä sopii minulle, kommentoi tyytyväinen Ruusuvuori.
Loppuottelussa asettuu vastaan joko neljänneksi sijoitettu Turkin Cem Ilkel (ATP-278) tai 12. sijoitettu Dominikaanisen tasavallan Roberto Cid Subervi (ATP-340).
Kuukausi sitten Ruusuvuori voitti uransa ensimmäisen nelinpelimestaruuden Challenger-tasolla. Alemmalta ITF-tasolta suomalaisella on yhteensä kuusi kaksinpelin ja kolme nelinpelin turnausvoittoa.