Scroll Top

Ruotsi vahvempi maalikarnevaalissa – Suomen nuoret pelaavat MM-pronssista

Salibandy2

Suomi päättää U19-miesten MM-turnauksen pelaamalla huomenna pronssisista mitaleista. Ruotsi oli alkuillan välierässä vahvempi maalein 12-10. Sunnuntaina klo 14 alkavassa pronssiottelussa Suomi saa vastaansa kaksien edellisten kisojen maailmanmestarin Tšekin, joka omassa välierässään taipui yllättäen Sveitsille maalein 2-7.

Suomi pysyi mainiosti mukana avauserän puoliväliin saakka, mutta sitten tuli lunta tupaan senkin edestä Ruotsin iskiessä viidessä minuutissa taululle kolmen maalin johdon. Joona Hokkanen kiskaisi toisen erän alkuun ylivoimakavennuksen ja erän puolivälissä Luukas Hyvärinen toisen, mutta Ruotsi vastasi kumpaankin omalla osumallaan. Erän lopulle syntynyt 5–2-maali pomppasi vieläpä piinallisesti suomalaispelaajan kautta oman maalin alakulmaan.

Samaan tapaa jatkettiin päätöserässä: Ruotsi kuittasi niin Ville Heiskan maalin edestä lakaiseman 5–3-kavennuksen kuin myös Luukas Hyvärisen neljällä kolmea vastaan yläkulmaan täsmäämän 6–4-maalinkin, ja perään Sakarias Ulriksson ampaisi puolustajien välistä maalin eteen nostamaan Ruotsin jo 8–4-johtoon. Samalla Teppo Liukkonen asteli Suomen tolppien väliin monta avopaikkaa peittäneen Touko Ojalan siirtyessä penkille. Ruotsi karkasi kohta jo viiden maalin johtoon, mutta erän puolivälissä Teemu Karppasen ja Eero Koistisen kavennukset vain 13 sekunnin välein saivat Ruotsin ottamaan aikalisän. Se ei Suomen kiriä vielä torpannut, kun Vilho Helin keskiympyrästä ja Eero Koistinen keskeltä sektoria nostivat kymmenen sekunnin välein Suomen jo 9–8-numeroihin. Ruotsin päästyä ylivoimalle palautti Gabriel Kohonen eron kuitenkin kahteen, ja perään ropisi vielä tyhjiin Suomen painaessa kuudella. Suomi osui ottelun viimeiset kaksi maalia muttei enää ehtinyt lähellekään tasoitusta.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.