Scroll Top

Ranskan Cupin finaali, PSG – Auxerre

Pariisin pohjoispuolella Saint-Denisin Stade de Francella tullaan näkemään tänään se jo lähes tavaramerkiksi päätynyt anaaliosaston väkisinmakuu, kun Paris Saint Germain kohtaa Ranskan Cupin loppuottelussa Auxerren. Uunituoreen Ranskan mestarin vastustaja pelaa maan ykkösdivisioonassa, Ligue 2:ssa ja Auxerre sijoittui sielläkin vasta yhdeksänneksi. Kun mukaan otetaan vielä PSG:n mahdollisuus voittaa koko Ranskan historian ensimmäinen tripla ja sen meriitin mukanaan tuoma motivaatio, Auxerre saa selkäänsä ja todella rumasti.

PSG on voittanut Cupin kahdeksan kertaa. Edellisen kerran vuonna 2010. Laurent Blancin suojatit lähtevät Ranskan kansallisstadionille tosissaan ja sääliä Auxerrea kohtaan ei tunneta. PSG on hävinnyt vuoden 2015 puolella Ranskan sisäisissä kamppailuissa ainoastaan kaksi kertaa. Auxerren viimeisin voitto on huhtikuun alkupuolelta ja kun joukkue on paininut vielä kaiken hyvän päälle maalinteko-ongelmien kanssa, lähtökohdat tähän iltaan ovat heikohkot.

PSG lähtee otteluun ilman Javier Pastorea. Thiago Silva ja Zlatan Ibrahimovic palannee kokoonpanoon, mutta varmuus asialle saadaan vasta ennen ottelua.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.