Scroll Top

Pikkuleijonat kohtaa pronssiottelussa Ruotsin, lue pronssikoitoksen sekä illalla pelattavan finaalin ennakot

Jääkiekon nuorten MM-kisoissa on tänään viimeinen pelipäivä ja ohjelmassa onkin sekä pronssi- että loppuottelu. Suomella on eilisen heikon välieräesityksen jälkeen vielä runsaasti panosta, kun joukkue kohtaa pronssiottelussa Ruotsin. Joukkueet kohtasivat toisensa myös alkulohkossa ja tuolloin Ruotsi oli parempi jatkoajan jälkeen maalein 3-2, joten Suomella on varmasti tänään revanssihenki mielessä. Illalla pelattavassa loppuottelussa puolestaan kohtaavat Kanada ja Venäjä. Ennakkoasetelmat ovat finaaliin varsin ympäripyöreät siitäkin huolimatta, että Venäjä pystyi alkulohkossa murskaamaan Kanadan maalein 6-0.

Pronssiottelun ennakkoasetelmat

Ruotsi

Ruotsi kärsi eilisessä välierässä kirvelevän jatkoaikatappion Venäjälle maalein 5-4, joten mielenkiintoista onkin nähdä miten pelaajat pystyvät latautumaan tämänpäiväiseen koitokseen. Tappiosta teki entistä kirvelevämmän
vielä se, että Ruotsi nousi upeasti 1-3 tappiosta 4-3 johtoon, mutta se ei kuitenkaan riittänyt lopulta finaalipaikkaan.

Embed from Getty Images

Alkusarjassa Ruotsi oli selvästi Suomea parempi vaikka lukemat olivatkin varsin tiukat. Mikäli joukkueen asenne on tänään kohdillaan on Ruotsi suuri suosikki voittamaan myös tänään. Ruotsilla on todella paljon hyökkäyspään taitoa sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä ja tästä kertoo myös se, että kolme ruotsalaispelaajaa on pistepörssissä neljän parhaan joukossa. Ylivoimalla pitää erityisesti varoa joukkueen tähtipuolustaja Rasmus Sandinia, joka teki eilisessä välierässä tehot 2+2. Hyökkääjistä esiin pitää nostaa maali ja pistepörssiä johtava Samuel Fagemo, joka onnistui maalinteossa myös eilen. Lisäksi upean ilmaveivin alkusarjan kamppailussa tehnyt Nils Höglander on pelannut hyvät kisat ja nuorukainen on tehnyt kuudessa pelissä tehot 5+5.

Maalivahtipeli herättää Ruotsilla suurimpia kysymysmerkkejä, sillä joukkueen ykkösmaalivahti Hugo Alnefelt pelasi eilen varsi heikosti, joten on mielenkiintoista nähdä jatkaa hän maalilla vai saako vastuuta yhden pelin tässä turnauksessa torjunut Jesper Eliasson.

Embed from Getty Images

 

Suomi

Pikkuleijonat floppasi eilisessä välierässä todella pahasti, sillä Kanada johti ottelua jo alle neljän minuutin pelin jälkeen maalein 3-0 ja ottelu oli tässä vaiheessa käytännössä jo taputeltu. Tänään joukkueen pitää latautua aivan eri tavalla ja keskittyä nimenomaan ottelun alkuun tai muuten nuorille tulee pitkä ilta, koska vastassa on todella laadukas joukkue.

Vaikka Suomen puolustusta tuli eilen ansaitusti kritisoitua niin fakta on myös se, että hyökkäyspelin pitää myös parantua huomattavasti jos voitosta meinataan tänään pelata. Suomi on tehnyt kahdessa viime pelissä vain yhden maalin, joten maalipaikoissa pitää tänään olla huomattavasti tylympiä. 

Embed from Getty Images

Vaikka Suomi hävisi eilen varsin selvästi niin maalivahtipeliin ei ottelu kuitenkaan kaatunut. Justus Annuselta vaaditaan tänään jälleen huippuluokan suorituksia mikäli Suomi haluaa pronssimitalit itselleen. Mikäli nuorukainen pystyy pelaamaan samalla tasolla kuin alkusarjan kamppailussa Ruotsia vastaan on Suomella hyvät mahdollisuudet ottaa pronssia.

Kuka voittaa mestaruuden?

Illan finaalissa pelaavat siis Kanada ja Venäjä. Kumpikaan joukkue ei lähde varsinaisena suosikkina illan kamppailuun, koska niin tasaisia joukkueet ovat ennakkoon. Alkusarjassa Venäjä murskasi Kanadan tennislukemin, mutta kamppailu oli hyvä herätys Kanadalle, sillä tuon ottelun jälkeen joukkue on esiintynyt todella vahvasti ottelusta toiseen. Mikäli Kanada haluaa voittaa mestaruuden, pitää joukkueen avainpelaajien pelata samalla tasolla mitä esimerkiksi eilisessä välierässä nähtiin. Tehoja odotetaan muun muassa Alexis Lafrenierelta, joka teki eilen Suomen verkkoon kaksi maalia.

Embed from Getty Images

Venäjä on puolestaan tässä turnauksessa jo näyttänyt, että se pystyy pelaamaan todella hyvin joukkueena pelkän yksilötaidon sijaan. Eilinen välieräottelu oli siitä hyvä esimerkki ja vaikka Venäjä oli päätöserässä tappiolla ei se hetkeksikään luovuttanut vaan pystyi vielä nousemaan voittoon. Maalivahtipeli on asia, jossa Venäjällä on eniten petrattavaa, sillä eilen se joutui vaihtamaan maalivahtia, kun joukkueen ykkösmaalivahti Yaroslav Askarov pelasi todella heikosti tolppien välissä. Mielenkiintoista onkin nähdä, kumpi aloittaa joukkueen maalilla, Askarov vai eilisessä välierässä ottelun lopun hyvin pelannut Amir Miftakhov

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.