
Vuosikymmenten odotus päättyy Kouvolassa, jos miesten Superpesiksen pelinjohtajia on uskominen. Peräti seitsemän pelinjohtajaa asettaa Kouvolan Pallonlyöjät ykkössuosikiksi juhlimaan Suomen mestaruutta alkavalla kaudella. Edellisen kerran KPL on voittanut pesäpallossa miesten SM-kultaa kaudella 1976.
Vahvimmiksi haastajiksi arvioidaan viime kauden loppuottelijat, kaksi edellistä mestaruutta vienyt Sotkamon Jymy ja historiallista mestaruutta 2021 juhlinut Manse PP Tampereelta. Kolmikko asettaa myös itse mestaruuden selkeäksi tavoitteekseen. Lisäksi kauden 2022 ykkönen Vimpelin Veto kuuluu pelinjohtajien papereissa mitali- ja jopa mestarikandidaattien joukkoon.
2020-luvulla miesten Superpesis on tullut tunnetuksi tasaisena sarjana, jossa useammalla joukkueella on ”pöljänä päivänä” mahdollisuudet tavoitella jopa SM-mitalia. Esimakua nähtiin jo kuudenneksi arvioidun Hyvinkään Tahkon vietyä Talvisuperin Suomen mestaruuden. Useampi pelinjohtaja näkee myös Joensuun Mailan osalta mahdollisuuksia yltää välieriin. Seurahistoriallisesti SM-pronssia 2023 voittanut Kempeleen Kiri arvioidaan tasaisessa sarjassa vasta seitsemännelle sijalle.
Alkavalla kaudella miesten Superpesiksen runkosarja pelataan kolminkertaisena sarjana, joten pudotuspelit alkavat suoraan puolivälierillä. Viimeisestä pudotuspelipaikasta käydäänkin hurjaa kilpajuoksua. Kiteen Pallon vahvimmiksi haastajiksi arvioidaan Pattijoen Urheilijat Raahesta ja Talvisuperissa finaaliviikonloppuun yltänyt Imatran Pallo-Veikot. Alajärven Ankkureiden ja Haminan Palloilijoiden osalta ensisijainen tavoite on sarjapaikan säilyttäminen.
Kärkeen povattujen joukkueiden avainpelaajat nousevat pelipaikkakohtaisissakin arvioissa sarjan eliittiin. Järkähtämättömästä ulkopelistään tunnettu Sotkamon Jymy saa yhdeksikköönsä parhaaksi etukenttäpelaajaksi arvioidun Hannes Pekkisen, linjapelaaja Kalle Kuosmasen ja hallitsevan vuoden pesäpalloilijan, koppari Iivari Vihannon. Parhaan lukkarin listalta ei kuitenkaan Jymyn pelaajaa löydy, sillä talven kohusiirtona Aapo Komulainen vaihtoi Mansen paitaan. Seinäjoen JymyJusseista Jymyyn siirtynyt Kannuksen Uran kasvatti Miika Keski-Petäjä, 30, ei ole aiemmin urallaan Superpesiksen kärkijoukkueessa pelannut.
Etenijäkuninkaan titteliä tavoittelevat ainakin sen nykyinen haltija, Mansen Severi Tikkakoski sekä jopa koko sarjan parhaaksi pelaajaksi arvioitu KPL:n Patrik Vartama, etenijäkuningas vuosimallia 2022. Kaikkien aikojen lyöjäkuningas, jo 26. peräkkäisellä kaudella pääsarjassa Jymyä edustava Roope Korhonen jatkaa huimaa uraansa ja saavuttanee 2000 tehopisteen rajapyykin. Korhosen ohella hallitsevan tilastovoittajan KPL:n Patrik Wahlstenin odotetaan jatkavan vahvoja otteitaan. Sarjan parhaisiin vaihtolyöjiin lukeutuu vuoden pesäpalloilija 2020, nykyisin Joensuun Mailaa edustava Jymy-kasvatti Niko Korhonen.
Miesten Superpesis-kausi käynnistyy Sotkamon Jymyn ja Imatran Pallo-Veikkojen kohtaamisella Espanjan Fuengirolassa sunnuntaina 27.4.
Pelinjohtajat: Superpesis on Suomen tasaisin naisten palloilusarja
Hallitseva Suomen mestari Manse PP Tampereelta lähtee ylivoimaisena ennakkosuosikkina naisten Superpesis-kauteen. Peräti kymmenen pelinjohtajaa uskoo Mansen uusivan mestaruutensa.
Manse on noussut raketin lailla Superpesiksen eliittiin. Seurahistorian toinen pääsarjakausi toi mestaruuden 2017, mutta tämän jälkeen kirkkainta kruunua saatiin odotella viime syksyyn saakka. Yhdeksän kauden aikana Manse on jäänyt vain kahdesti ilman SM-mitalia.
Iso joukko haastajia on kuitenkin valmiina. Ainakin viiden joukkueen selkeä julkilausuttu tavoite on SM-mitali, ja pelinjohtajien papereissa puolelle sarjan joukkueista annetaan selkeä mahdollisuus välieriin, mikä tekee Superpesiksestä menestyneimmän ohella Suomen tasaisimman naisten palloilusarjan kärjenkin osalta. Kaiken lisäksi 2000-luvun kestomenestyjä, vuosina 2021 ja 2023 mestaruuden voittanut Pesäkarhut Porista jää arvioissa tylysti sijalle kuusi. Pesäkarhuilla on takanaan viime vuodelta vaikea kausi, joka päättyi puolivälieriin ja seuran heikoimpaan sijoitukseen (seitsemäs) 2000-luvulla.
Satakunnan paikallisasetelmaa sähköistää Talvisuperissa SM-hopealle yltänyt Fera Raumalta. Mansen vahvimmiksi haastajiksi arvioidaan kuitenkin viime syksyn loppuotteluvastustaja Lapuan Virkiä sekä 45 vuoden tauon jälkeen mitalikantaan palannut Jussittaret Seinäjoelta.
Jyväskylän Kirittärille kaksi peräkkäistä mitalitonta kautta on uusi tilanne, sillä Jyväskylässä on jääty vain neljästi 2000-luvulla ilman naisten SM-mitalia. Kaksinkertainen vuoden lukkari Mari Mantsinen ja pudotuspelien arvokkain pelaaja kaudelta 2022 Eeva Mäki-Maukola ovat nyt joukkueen vahvuudessa alusta lähtien tavoittelemassa paluuta podiumille.
Paikka kuuden parhaan joukossa naisten Superpesiksen runkosarjassa tietää suoraa tietä puolivälieriin. Neljä seuraavaa etenevät puolivälieräkarsintaan. Vahvimmin viimeisille pudotuspelipaikoille on pelinjohtajien toimesta asetettu Joensuun Maila, Mailattaret Vaasasta ja Roihuttaret Helsingistä. Pöytyän Urheilijat, Hyvinkään Tahko ja Laitilan Jyske hakevat ensimmäisenä prioriteettinaan sarjapaikan turvaamista kaudelle 2026.
Hallitseva vuoden pesäpalloilija Saaga-Angelia Raudasoja tekee nousua todelliseksi sarjan superpelaajaksi. Mansea edustava Oulaisten Huiman kasvatti lukeutuu sarjan nopeimpiin etenijöihin ja etukenttäpelaajien eliittiin. Pelinjohtajien papereissa Virkiän Anni Heikkilä arvioidaan hallitsevana vuoden lukkarina pelipaikan parhaaksi. Saman seuran oma kasvatti Anniina Kangasluoma on noussut puolestaan lyhyessä ajassa sarjan koppareiden kärkinimeksi. Roihuttaret on saanut mielenkiintoisen nuoren lupauksen lukkarikseen, kun Erica Rosendahl Jyskeen nousijajoukkueesta vaihtoi helsinkiläisseuran riveihin.
Naisten Superpesis-kausi käynnistyy Pöytyän Urheilijoiden ja raumalaisen Feran kohtaamisella Espanjan Fuengirolassa lauantaina 26.4.