Mestari Oilers otti neljännessä ottelussaan neljännen voittonsa, kun TPS kaatui tänään Turussa lopulta lukemin 5-2. Illan toisessa pelissä Classic kuritti kotonaan liiganousija Hawksia peräti 13-1.
Oilers otti Turussa tahtipuikon alusta asti, mutta TPS:n maalissa torjunut Olli Kuisma piti kotijoukkueen mukana pelissä. Oilersin Olli Jokelan maali jäi avauserän ainoaksi, ja toisessa Alex Eklund jatkoi maalin edestä TPS:n tasoituksen. Arttu Haapalan Oilersille pallonriistosta kiskaisema uusi johtokaan ei vielä riittänyt pisteisiin, kun kolmannessa erässä oli jälleen kukapa muu kuin Alex Eklund terävänä kakkospallossa. Päätöserän puolivälissä eroa sitten syntyi, kun ensin Waltteri Vesterisen yritys syöttää luukulle kääntyi TPS-pelaajasta omaan verkkoon ja kohta Tuomas Iiskola sivalsi ylivoimalla eron jo kahteen. Isäntien lopun yritys ilman maalivahtia jäi pahasti telineisiin, ja lopulta Elias Pekari työnsi vielä tyhjiin loppunumerot syöttäjä Waltteri Vesterisen merkkauttaessa illan neljännen pisteensä.
Classic puolestaan teki illan juonen selväksi kymmenessä minuutissa, kun Otto Kilpi, Eetu Sikkinen ja Eemeli Salin takoivat tilanteeksi 3-0. Erän viimeisellä minuutilla Alpo Laitila nosti isännille neljännen maalin, ja toinen erä oli täyttä ilotulitusta Hawksin verkon venyessä peräti kahdeksan kertaa. Vilho Helinin lauottua pelin puolivälissä tilanteeksi 11-0 teki Hawksin maalissa aloittanut Tuomas Misukka tilaa Andrei Taimalle. Classic oli kahden erän jälkeen jopa ennätystahdissa, kun sarjan kaikkien aikojen suurin voitto on Happeen vuonna 2017 M-Teamia vastaan mättämä 17-0. Päätöserässä jalka kuitenkin nousi kaasulta, ja kotijoukkueelle osui enää Viljami Virtanen ylivoimalla. Maalin makuun pääsi altavastaajakin Joona Kurosen pilatessa Lassi Torisevan nollapelin maalivahti Andrei Taiman syötöstä. EemelI Salin oli neljällä täysosumallaan Lempäälän illan pistehai.
F-liigan miesten sarja jatkuu perjantaina otteluilla FBC Turku–EräViikingit, Nokian KrP–SPV ja OLS–Classic.

