NBA laittoi ensimmäisten joukossa lapun luukulle, kun koronaviruksen leviäminen alkoi vaikuttamaan koko NBA-yhteisöön. Kauden kohtalo ei ole vielä kokonaisuudessaan ratkennut, sillä Pohjois-Amerikassa tilannetta pohditaan uudestaan huhtikuun puolella. On kuitenkin hyvin mahdollista, että koripalloa nähdään rapakon toisella puolen seuraavan kerran vasta syksyllä.
Runkosarja oli ehtinyt kääntyä NBA:ssa jo loppusuoralle, sillä pelejä oli takana joukkueesta riippuen noin 64-65. Otanta on kuitenkin jo tarpeeksi iso, jotta voimme jakaa Geemedian näkökulmasta palkinnot kauden parhaille sekä napata mukaan muutama noston arvoinen hetki kuluneesta kaudesta.
Arvokkain pelaaja: Giannis Antetokounmpo, Milwaukee Bucks
Milwaukee Bucks oli NBA:n runkosarjan hallitsija jo toista kautta putkeen, eikä vähiten Giannis Antetokounmpon vuoksi. Kreikkalainen johdatti Bucksin 53 voittoon, henkilökohtaisten tilastojen näyttäessä lähes 30 pistettä, 14 levypalloa ja 6 syöttöä ottelua kohden.
Antetokounmpon otteista puhuu omaa kieltänsä se, että mies tilastoi yllä mainittuja lukemia pelatessaan vain keskimäärin 31 minuuttia per ilta. Häntä enemmän peliminuutteja illassa kellotti peräti 72 pelaajaa, vaikka nyt puhutaan NBA:n yhdestä valovoimaisimmista tähdistä. Kreikkalainen on tehokkuutta tarkastellessa omilla leveysasteillaan, sillä hänen tehokkuuslukemansa (PER 31,7) on NBA-historian kovin noteeraus. Antetokounmpoa on kauden aikana verrattu esimerkiksi Shaquille O’Nealiin, NBA-historian dominoivimpiin pelaajiin omalla ajallaan. O’Neal on myös itse huomioinut pelaajien välisen vertailun ja julistanut “Antetokounmpon aikakauden” alkaneeksi NBA:ssa.
Bucksin supertähti on takonut kolmanneksi eniten pisteitä sekä napsinut neljänneksi eniten levypalloja tämän kauden aikana. Bucksia vastaan on tehty vähiten pisteitä ottelua kohden, ja lukemat korostuvat entisestään Antetokounmpon ollessa kentällä. Tuolloin joukkue onnistuu tekemään noin 16 pistettä vastustajaa enemmän pallonhallintaa kohden.
Ennen NBA-kauden väliaikaista sulkemista Los Angeles Lakersin LeBron James ehti antaa vahvoja näyttöjä MVP-kisaa silmällä pitäen. Jos kuitenkin mietitään hypoteettista tilannetta, jossa kumpikin pelaaja otettaisiin pois omasta joukkueestaan, Bucksin kannalta menetys olisi selvästi raadollisempi. Tämän vuoksi arvokkaimman pelaajan pysti kuuluu toisena vuonna peräkkäin Kreikkaan ja Giannis Antetokounmpolle.
Vuoden tulokas: Ja Morant, Memphis Grizzlies
Ja Morant pomppasi nopeasti ykkössuosikiksi vuoden tulokas -kisassa, kun Zion Williamsonin loukkaantumisesta tai paluuajankohdasta ei vuotanut mitään tietoja. Morant on on ollut jo tällä kaudella Memphis Grizzliesin yksi kantavista voimista hyökkäyspäässä, tilastoiden 17,6 pistettä, 3,5 levypalloa ja 6,9 syöttöä ottelua kohden. Memphis oli tämän lisäksi kiinni pudotuspelipaikassa kovatasoisessa läntisessä konferenssissa.
Morantin urheilullisuus on jo tällä hetkellä huippuluokkaa ja ensimmäisen kauden perusteella on helppo antaa puhtaat paperit myös miehen suorituksista vaativassa roolissa joukkueen pelintekijänä. Sports Illustratedin senioritoimittaja Chris Mannix tiivisti Morantin ominaisuudet osuvasti: “Hänessä yhdistyy sekä Russell Westbrookin atleettiset kyvyt että ex-Grizzlies takamiehen Mike Conleyn rauhallinen pelinluku”. Morantin tehokkuuslukema on yli 20 peliä pelanneista tulokkaista korkein. Lisäksi miehen osumatarkkuus kolmen pisteen viivan takaa on tulokkaalle kunnioitettava 36,7%.
New Orleans Pelicansin Zion Williamson on ehtinyt pelata ainoastaan 19 peliä, joka on liian pieni otanta, jotta mies voitaisiin kruunata vuoden tulokkaaksi. Williamson on tosin tullut NBA-parketeille sisään ryminällä heittäen 23,6 pistettä ottelua kohden, mutta Morantin kokonaisvaltainen suorittaminen nostaisi tässä kohtaa miehen vuoden tulokkaaksi.
Vuoden kehittynein pelaaja: Bam Adebayo, Miami Heat
Bam Adebayo on ollut takaisin kärkikahinoihin nousseen Miami Heatin avainpelaajia. Sentteri pelasi uransa parasta kauttaan lähes jokaisen tilastokategorian osalta, jonka ansiosta kutsu kävi aiemmin kuluneella kaudella myös tähdistöotteluun.
Adebayon potentiaali on ollut kaikkien tiedossa jo pidemmän aikaa, mutta ensimmäisen kahden kauden aikana mies toimi enemmän ja vähemmän penkkipelaajana Hassan Whitesiden takana. Kesän pelaajakauppa, joka lähetti Whitesiden Portlandiin, avasi Adebayolle tietä täksi kaudeksi.
Miamin tulevaisuuden tähtipelaaja on tilastoinut tällä kaudella ottelua kohden 16,2 pistettä, 10,5 levypalloa ja 5,1 syöttöä. Adebayo pelaa pääasiallisesti sentterin tonttia, mutta puolustuksessa hänen nopeus, koko ja atleettisuus antavat miehelle kyvyt käytännössä minkä tahansa pelipaikan puolustamiseen.
Huomattavin kehitys Adebayon pelissä on ollut miehen kyky edistää peliä myös syöttämällä. 5,1 syöttöä (vuotta aiemmin 2,2) per ottelu sekä yhteensä kolme tilastoitua tripla-tuplaa on harvinainen noteeraus isolta pelaajalta.
Muut ehdokkaat: Jayson Tatum, Boston Celtics & Brandon Ingram, New Orleans Pelicans
Vuoden puolustuspelaaja: Giannis Antetokounmpo, Milwaukee Bucks
“Greek Freak” lempinimeä kantava Milwaukeen supertähti on ollut historiallisen kovassa vireessä joukkueessa, joka on ollut historiallisen hyvä puolustuksellisesti kuluvan kauden aikana. Jokainen koripalloa seuraava ihminen tiedostaa Giannis Antetokounmpon kyvyt hyökkäyspäässä, mutta mies on oman joukkueensa kulmakivi myös toisessa päässä kenttää.
Antetokounmpolla on isoksi mieheksi hyvin samanlaisia ominaisuuksia, kuin esimerkiksi Bam Adebayolla. Häneltä luonnistuu niin takamiesten kuin isojenkin pelaajien puolustus, pitkälti hänen ulottuvuuden, nopeuden ja koon ansiosta.
Kreikkalaisen puolustaessa vastustajat ovat heittäneet ainoastaan 42% tarkkuudella korin läheisyydestä. Tämä lukema on koko NBA:n paras niiden pelaajien kesken, jotka ovat häirinneet vähintään 50 heittoa tuolta paikalta. Antetokounmpo ei ole joukkueensa kaikista ahkerin heittojen torjuja, mutta tämä johtuu pitkälti siitä, että mies toimii usein myös kaaripuolustajana.
Antetokounmpo on kolmen parhaan joukossa useassa puolustuspään osaamista korostavassa mittarissa, kuten puolustuslevypalloprosenteissa (3.), puolustustehokkuudessa (1.) tai tilastossa, joka kertoo voittojen määrän, jonka pelaaja tuottaa joukkueelleen puolustuspään kykyjensä ansiosta (1.).
Muut ehdokkaat: Anthony Davis, Los Angeles Lakers & Rudy Gobert, Utah Jazz
Vuoden valmentaja: Nick Nurse, Toronto Raptors
Nick Nurse valmensi viime vuonna Toronton mestariksi heti ensimmäisellä päävalmentajakaudellaan NBA:ssa. Hänen kädenjälkensä on näkynyt organisaatiossa etenkin tällä kaudella, sillä hyvin harva osasi odottaa, että Toronto on koko liigan kärkijoukkueita vielä Kawhi Leonardin lähdön jälkeen. 64 pelin jälkeen joukkueella on kuitenkin kasassa 46 voittoa – enemmän kuin viime kaudella samaan aikaan.
Leonardin lisäksi laadukkaana kaaripuolustajana tunnettu Danny Green vaihtoi maisemaa kesällä, joten Raptors menetti kaksi rotaationsa kulmapalasta. Liigan toiseksi paras puolustus löytyy silti edelleen Torontosta, mikä on ehdottomasti osaltaan Nursen ja hänen luoman kulttuurin ansiota. Pelaajat luottavat Nurseen, ja hän luottaa omiin pelaajiinsa.
Toronton erottaa muun kärjen osalta se, että joukkue ei ole rakentunut supertähden tai supertähtien ympärille, vaan orkesteria johtavat muun muassa Pascal Siakam ja Fred VanVleet, jotka ovat raivanneet tiensä aikoinaan ylös G-liigasta. Joukkue on hyökkäyksen osalta liigan kärkikymmenikössä, Siakam on noussut lyhyessä ajassa tähteyteen, ja monille aiemmin tuntemattomat pelaajat, kuten Chris Boucher, ovat nousseet tärkeiksi rotaatiopelaajiksi. Nurse ei ole tietenkään vastuullinen kaikesta, mutta hän on nähnyt menestyksen kokonaisuudessaan ja ansaitsee oman kunniansa.
Joukkueena Toronto on selvästi ylisuorittanut eniten, sillä yksikään arvio ei nähnyt Nursen luotsaamaa ryhmää edes itäisen konferenssin kärkikolmikossa. Kaiken lisäksi on huomioitava, että Toronto on pelannut kuluvalla kaudella useamman pelin, jossa sen vahvuudesta on ollut sivussa Siakam (11 ott.), VanVleet (16 ott.) tai Marc Gasol (28 ott.).
Toronto oli parhaassa liidossaan tammi-helmikuussa, jolloin se repäisi peräti 15 ottelun voittoputken. Joukkue ei ole puolestaan kauden aikana hävinnyt peräkkäin kolmea peliä enempää. Nurse, joka omaa koko NBA-historian korkeimman voittoprosentin päävalmentajana, on helppo valinta vuoden valmentajaksi.
Muut ehdokkaat: Frank Vogel, Los Angeles Lakers & Mike Budenholzer, Milwaukee Bucks
Nostoja kuluneesta kaudesta:
Los Angelesin paikallisväännöt
Enkelten kaupungissa nähtiin koripalloilun kannalta hedelmällinen tilanne, kun sekä Lakers että Clippers keikkuivat läntisen konferenssin aivan terävimmässä kärjessä. Lakers sai kaudelleen parhaan lähdön sitten sesongin 1985-86, eikä meno hyytynyt missään vaiheessa. Clippers puolestaan omasi ensimmäistä kertaa todelliset menestysmahdollisuudet sitten 2010-luvun alkupuoliskon ja “Lob Cityn” aikakauden. Supertähtien kohtaamiset Los Angelesissa toivat koko NBA-kauteen uudenlaista sähköä, sillä katsojamäärät olivat hurjia ja ottelut erittäin tasaisia.
Kobe Bryant
Yksi suurimmista lajilegendoista menehtyi helmikuussa, mikä jätti koko NBA-kauden ympärille tumman varjon. Surun keskellä oli kuitenkin hienoa huomata, miten tapahtuma yhdisti koko urheilumaailmaa, ja miten suuri voima koripalloyhteisöllä oli tuona aikana. Loppukausi pelattiin Kobe Bryantin muistolle.
Kauden ottelu
Lakersin ja Clippersin välinen välienselvittely heti kauden avausiltana valikoitui tämän kauden otteluksi. Paikallisvääntö oli tietenkin lataukseltaan selvästi kauden mielenkiintoisin, sillä kaksi suurinta mestarisuosikkia asettuivat ensimmäistä kertaa toisiaan vastaan. Itse ottelu ei myöskään jättänyt kylmäksi, sillä tapahtumia riitti. Clippers kasvatti eron parhaimmillaan 14 pisteeseen, mutta Lakers kuroi tuon umpeen alle kymmenessä minuutissa kolmannen neljänneksen aikana. Ratkaisu venyi aivan loppuhetkille saakka, jolloin Kawhi Leonardin Clippers oli askeleen verran edellä.
Tähdistöviikonlopun donkkikisa
Perinteinen helmikuun All-Star-viikonloppu tarjoili jälleen viihdettä NBA-kansalle, etenkin donkkikisan yhteydessä. Miami Heatin Derrick Jones Jr. sekä Orlando Magicin Aaron Gordon kisasivat pitkään paremmuudesta, sillä suoritukset olivat toinen toistaan näyttävämpiä. Kaksikon välinen taistelu toi mieleen vuoden 2016 donkkikisan, jota pidetään yleisesti yhtenä historian kovatasoisimmista kisoista. Tuolloin Gordon joutui taipumaan “finaalissa” Zach LaVinelle, tänä vuonna Jones Jr. vei kisan yhden pisteen turvin. Voit palata donkkien makuun tästä.
NBA:n ikänestorin ura päätökseen
Peräti neljällä eri vuosikymmenellä NBA-koripalloa pelannut Vince Carter päätti uransa tähän kauteen. 43-vuotias konkari vietti kaksi viimeisintä kauttaan Atlanta Hawksissa, mutta parhaiten mies muistetaan Toronto Raptorsin riveistä sekä hänen ikonisista donkeistaan esimerkiksi vuoden 2000 donkkikisassa ja olympialaisissa. Carterin viimeiseksi otteluksi jäi näillä näkymin maaliskuinen taisto New York Knicksiä vastaan. Veteraani otettiin tuossa ottelussa kentälle jatkoajan loppuhetkillä ja hän pääsi vielä upottamaan uransa todennäköisesti viimeisen korin. Carter valittiin urallaan kaikkiaan kahdeksan kertaa tähdistöotteluun.
Geemedian kauden tähtiviisikko
PG – LeBron James, LA Lakers
SG – James Harden, Houston Rockets
SF – Kawhi Leonard, LA Clippers
PF – Giannis Antetokounmpo, Milwaukee Bucks
C – Anthony Davis, LA Lakers