Scroll Top

MM-kisojen torstain ohjelma

IAAF_TT

Yleisurheilun MM-kilpailussa on torstaina ohjelmassa kolme finaalia ja muutamat alkuerät/karsinnat ja välierät. Illan finaalit ovat miesten kolmiloikka, naisten 400m aidat ja miesten 200 metriä.

Illan aikana nähdään kaksi suomalaista Tero Pitkämäki keihään karsinnassa ja Linda Sandblom korkeuden karsinnassa. Sandblomin kausi on ollut vaikea eikä hyppy ole lähtenyt missään vaiheessa sujumaan. Hänen kauden parhaansa on vain 184, mutta hän pääsi kisoihin hallituloksen 191 ansiosta. Sandblomilta voidaan odottaa kauden parasta, mutta finaaliin vaatisi todellista huippuvenymistä.

Monille suomalaisille tämä on kisojen odotetuin hetki lauantai-illan lisäksi miesten keihään karsinnan myötä. Pitkämäki heittää A ryhmässä. Hän on jälleen joukkueen ykköstoivo. Pitkämäki on kauden aikana heittänyt tasaisen varmasti 83-85 metrin lukemiin. Pitkämäen kauden paras 88,27 tuli juhannuksena Vaasassa. Pitkämäeltä Suomen kansa odottaa ainoastaan finaalipaikkaa, jonka ei pitäisi olla mahdoton. Rutiinisuorituksella se pitäisi hoitua.

7. kisapäivän ohjelma

klo 20:30 Naisten 5000m, alkuerät

klo 21:05 Miesten Keihäs, karsinta, ryhmä A (Tero Pitkämäki)

klo 21:10 Naisten Korkeus, karsinta (Linda Sandblom)

klo 21:25 Naisten 800m, alkuerät

klo 22:20 Miesten Kolmiloikka, finaali

klo 22:25 Miesten 1500m, alkuerät

klo 22:35 Miesten Keihäs, karsinta, ryhmä B

klo 23:05 Naisten 200m, välierät

klo 23:35 Naisten 400m aidat, finaali

klo 23:50 Miesten 200m, finaali

 

 

Illan odotetuimmat finaalit

Miesten kolmiloikka

Odotettavissa on yhdysvaltalaisten Christian Taylorin ja Will Clayen kaksintaistelu voitosta. Jos sää on suosiollinen ja Taylor parhaassa vireessä hänellä on hyvät mahdollisuudet hätyytellä Jonathan Edwardsin ME:tä 18,29. Myös Claye  pystyy parhaimmillaan hätyyttelemään maagista 18 metrin rajaa. Pronssista odotetaan taistelevan Yhdysvaltojen Chris Benard, kuubalaiset Andy Diaz ja Cristian Napoles ja kokenut portugalilainen Nelson Evora.

 

Miesten 200m

Ilta huipentuu miesten 200 metriin. Finaalissa on tällä kertaa nähdä yhtään jamaikalaista. 400 metrillä jo mestaruuden vienyt Etelä-Afrikan Wayde Van Niekerk lähtee hakemaan tuplaa, mutta pääsi finaaliin niukasti aikavertailun kautta. Odotettavissa on, että itsensä väsyttänyt Van Niekerk ei tuu voittamaan, mutta ei sitä koskaan tiedä. Odotettavissa on tasainen finaali.  Suosikkeina kisaan lähtee Trinidad ja Tobagon Jereem Richards ja Botswanan Isaac Makwala, joka pääsi vielä kisaamaan sairastelun jälkeen. Kovimmat haastajat Van Niekerkin lisäksi ovat Yhdysvaltojen Isiah Young ja Turkin Ramil Guliyev. Meneekö voittoaika alle 20 sekunnin?

 

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.