Scroll Top

Miesten maajoukkue valittu EM2022-karsinnan päätösotteluihin

Käsipallo 3 käsis handis

Suomen miesten käsipallomaajoukkue kohtaa EM2022-karsintojen kahdessa viimeisessä ottelussaan Pohjois-Makedonian kotona ja Tanskan vieraissa. Maajoukkueen valmennusjohto Ola Lindgren ja Teddy Nordling ovat nimenneet ryhmänsä huhti-toukokuun vaihteessa pelattaviin otteluihin.

Suomen joukkueessa ei ole suuria muutoksia sitten maaliskuun Sveitsi-otteluihin. Loukkaantunut Anthony Hellakoski on kuitenkin tulevista koitoksista sivussa, sen sijaan Sveitsi-otteluista loukkaantumisen takia pois jäänyt Nico Rönnberg on nyt mukana ryhmässä. Suomen pistetili karsintalohkossa on vielä avaamatta, mutta jälkimmäinen Sveitsi-ottelu vieraskentällä antoi paljon itseluottamusta.

– Siinä ottelussa oli hyvä asenne ja joukkue taisteli loppuun saakka, olisimme hyvin voineet ainakin pisteen saada mukaamme. Se sama asenne tarvitaan nyt joka peliin ja siitä lähdetään, että samanlaista pelaamista nähdään heti Pohjois-Makedoniaa vastaan, Nordling sanoo.

Vastustajat ovat tuttuja jo syksyn kohtaamisista ja jo noiden otteluiden perusteella on turha odottaa saavansa mitään ilmaiseksi.

– Yhtään helppoa ottelua ei ole, mutta aina on mahdollisuus taistella joka pelissä loppuun saakka, Nordling tähdentää.

Suomen joukkue kokoontuu maanantaina 26. huhtikuuta Kisakallioon ja sitä ennen edessä on SM-liigassa vielä yksi välieräottelu ja finaaliotteluja sekä pronssiottelut, joissa mukana on iso osa joukkueen pelaajista.

– Totta kai ne ottelut seurataan ja toivotaan, että kaikki pysyvät ehjänä. Loukkaantumisia tahtoo toki aina välillä tulla. Toisaalta on erittäin hyvä, että pelaajat saavat nyt varmasti hyviä ja kovia otteluita tähän alle, Nordling muistuttaa.

Suomi kohtaa Pohjois-Makedonian keskiviikkona 28.5. Cocks Areenalla Riihimäellä klo 18 ja karsintojen päätösottelussa sunnuntaina 2.5. Tanskan Ceres Park & Arenalla Århusissa.

Suomen joukkue Pohjois-Makedoniaa ja Tanskaa vastaan:

Mikael Mäkelä, Dicken (mv)
Patrik Roslander, Dicken (mv)
Joonas Klama, Bergischer HC, GER (mv)

Benjamin Helander, Alingsås HK, SWE
Teemu Tamminen, Cocks
Roni Syrjälä, Cocks
Sebastian Säkkinen, BK-46
Robin Sjöman, BK-46
Fredrik Forss, GrIFK
Nico Rönnberg, BK-46
Max Granlund, Dicken
Robin Granlund, GrIFK
Ian Martin, Dicken
Filip Söderlund, Dicken
Richard Sundberg, GrIFK
Gusten Montonen, Dicken

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.