Scroll Top

Mäkihypyn ja yhdistetyn valmennuskokonaisuuteen uudistuksia – Antti Kuismasta yhdistetyn A-maajoukkueen valmentaja

Yhdistetty

Yhdistetyn maajoukkueen uudeksi valmentajaksi on nimetty Antti Kuisma. Kuisma on toiminut viime vuosina yhdistetyn nuorten maajoukkueen peräsimessä. Kuisman luotsaama joukkue voitti päättyneellä kaudella joukkuekilpailussa nuorten MM-kultaa Zakopanessa.

Kuisma on valmentanut nuorten maajoukkueessa 12 vuoden ajan ja lähtee kohti uutta haastetta mielenkiinnolla. Uusi valmentaja on päässyt jo pitkään seuraamaan maajoukkueen toimintaa lähietäisyydeltä, ja joukkueen urheilijat ovat tuttuja pitkältä ajalta.

– Huomasin jo kaipaavani uusia haasteita valmentajana ja olen valmis astumaan näihin suuriin saappaisiin. Petter (Kukkonen) on tehnyt huikean työn Suomen yhdistetyn eteen, jättäen hyvän perinnön jälkeensä. Asioita on tehty pitkään hyvin ja haluan omalta osaltani huolehtia, että niin tapahtuu myös jatkossa, kommentoi Kuisma.

– Hiihdossahan tilanne on suomalaisittain erinomainen ja pyörää ei tarvitse sen suhteen keksiä uudelleen. Hyppäämisen osalta ollaan isossa kuvassa menossa oikeaan suuntaan kaikilla tasoilla ja meidän tulee varmistaa, että suuntaus jatkuu. Taikatemppuja tai oikoteitä ei ole, vaan suomalaista hyppäämisen polkua ja ideologiaa pitää vahvistaa entisestään.

Kuisma peräänkuuluttaa yhtenäistä linjaa läpi koko urheilijapolun.

– Ajatuksen hyppäämisestä, välineistä ja harjoittelusta tulee olla yhteinen ja yhtenäinen ja se pitää jalkauttaa koko urheilijapolulle sekä seuratoimintaan. Seurojen toiminta Suomessa on kehittynyt viime aikoina hienosti ja harrastajamäärät ovat olleet noususuunnassa. Tätä kehitystä haluan myös omalta osaltani olla viemässä eteenpäin, koska seuroissa kasvaa meidän tulevaisuutemme, päättää Kuisma.

Kahden kauden ajan mäkimaajoukkueen päävalmentajana toiminut Janne Väätäinen jatkaa edelleen mäkihypyn maajoukkueen peräsimessä. Yhteistyötä mäkihypyn ja yhdistetyn välillä tullaan jatkossa tiivistämään entisestään. Mäkihypyn ja yhdistetyn ympärille rakennetaan valmennuskokonaisuus, jonka toiminnot keskitetään yhteen valmennuskeskukseen. Tavoitteena on, että kokonaisuudet lajijohdon ja maajoukkuevalmentajien takana ovat valmiita toukokuun alkuun mennessä.

Mika Kojonkoskesta mäkihypyn ja yhdistetyn lajijohtaja

Mika Kojonkoski on nimetty mäkihypyn ja yhdistetyn lajijohtajaksi. Kojonkosken työnkuva lajijohtajana pohjautuu mäkihypyn ja yhdistetyn lajien valmennus- ja koulutusjärjestelmän rakentamisen ympärille. Tavoitteena on rakentaa toimintaa, joka johtaa mäkihyppyosaamisen kehittymiseen laajalla rintamalla.

– Kiistaton tosiasia on, että kuulumme tällä hetkellä pienten mäkihyppymaiden joukkoon. Olympiadin mittaisella projektilla tavoitteena on viedä mäkihyppyä eteenpäin niin yhdistetyssä kuin erikoismäessä, nuorissa ja aikuisissa, kommentoi Kojonkoski.

– Hienoa on, että harrastajamäärät ovat jo kääntyneet nousuun ja saavutimme myös huippu-urheilussa joitakin lupaavia tuloksia viime talvena. Uskon vahvasti, että koko mäkihypyn ja yhdistetyn kenttä on valmis tekemään töitä uuden nousun tavoittelussa.

Kojonkoski palaa suomalaisen urheilun pariin motivoituneena.

– Omalta osaltani ympyrä sulkeutuu. Aloitin valmentajaurani suomalaisen mäkihypyn ja yhdistetyn parissa ja nyt pääsen siihen käsiksi uudelleen. On hienoa päästä tekemään töitä suomalaisen mäkihypyn ja yhdistetyn menestyksen eteen, päättää Kojonkoski.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.