Scroll Top

Loppuillan ratoksi Islannin liigaa!

Illan päätteeksi poimimme vihjeen Islannin pääsarjasta Pepsideildistä. Ottelussa iskevät vastakkain viime aikoina vaatimattomasti esiintynyt kotijoukkue Leiknir, sekä hurjassa vireessä oleva Valur.

Sarjataulukossa joukkueilla on selkeä piste-ero 11 pelatun kierroksen jälkeen ja kuntopuntarissa vielä selkeämpi. Leiknir ei nimittäin ole voittanut ainuttakaan ottelua pelaamistaan viidestä viime ottelusta, Valur puolestaan on voittanut kolme ja pelannut kaksi kertaa tasan.

Maaleja joukkueet ovat iskeneet siten, että Leiknir on tehnyt noin yhden maalin per ottelu ja Valur kaksi per ottelu.

Ottelun tulee voittamaan suurella todennäköisyydellä vierasjoukkue Valur tehden kaksi tai kolme maalia, mutta Leiknir on sitkeä joukkue ja heillä on kotietu puolellaan, joten uskomme heidänkin onnistuvan vähintään kerran laittamaan pallon vastustajan verkkoon.

JALKAPALLO – Islannin Pepsideild

Leiknir – Valur
Kello 23:00

Molemmat joukkueet tekevät maalin – KYLLÄ @ 1.77 Unibet

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.