Kai Kantola ja Alex Lavoie KalPaan
KalPa on vahvistanut hyökkäystään kahdella pelaajalla, joita yhdistävät pitkä kokemus Pohjois-Amerikan kaukaloista, periksiantamaton asenne ja rightin puolen kätisyys.
Kai Kantolan sopimus kattaa seuraavat kaksi kautta, Alex Lavoien sopimus käsittää ensi kauden ja seuran optiolla myös seuraavan kauden.
”Kai on maalineduspelaajana Liigan eliittiä”
Kai Kantola (29) on raamikas (186 cm / 92 kg) voimahyökkääjä, jonka tie Liiga-kaukaloihin kulki Yhdysvaltojen yliopistosarjan kautta. Kanadassa syntynyt, Suomen ja Yhdysvaltojen kansalaisuudet omaava Kantola on pelannut Liigaa seitsemällä kaudella Ilveksessä, Bluesissa, KooKoossa ja HIFK:ssä. Maaliennätys 19 maalia on neljän kauden takaa, viime kauden tilastot runkosarjan 60 ottelusta olivat 15+11 ja pudotuspeleissä 11 ottelusta 2+1. Kantola tuo KalPaan fyysisyyttä, painavan laukauksen ja vahvaa maalineduspelaamista, missä hän on jo todistanut olevansa Liigan parhaita tekijöitä.
– Valmennus haluaa lisää voimaa maalineduspelaamiseen ja Kantola on tässä roolissa Liigan eliittiä. Samalla Kai tuo nuoreen joukkueeseemme kokemusta yli 300 Liiga-ottelun verran. Yleisöllemme hän tulee olemaan viihdyttävä pelaaja muun muassa kovien taklausten myötä, kertoo toimitusjohtaja Toni Saksman.
”Uskomme Alexin ottavan ison roolin”
Alex Lavoie (24) pelasi Pohjois-Amerikan juniorisarjojen QMJHL:n ja CHL:n jälkeen kaksi kautta ECHL:ssä hyvin pistemäärin. Ensimmäisellä kaudellaan Euroopassa kanadalainen (180 cm / 82 kg) sopeutui suureen kaukaloon nopeasti, tehden BIK Karlskogan paidassa 51 otteluun pisteet 14+38 ja sijoittuen Allsvenskanin pistepörssissä toiseksi sekä voittaen syöttöpörssin. Nousukarsintojen 10 ottelussa syntyivät pisteet 1+6.
– Seurasimme Lavoien vahvaa viime kautta mielenkiinnolla ja olimme pelaajan perässä jo hyvissä ajoin. Alex on peliä tekevä laitahyökkääjä, joka tuo joukkueeseemme nopeita jalkoja ja pehmeitä käsiä. Uskomme, että hän tulee ottamaan ison roolin hyökkäyksessämme.
”Joukkuetta tullaan vahvistamaan vielä viidellä pelaajalla”
KalPan joukkueessa tulee olemaan leveyttä viime kautta enemmän, ja Liiga-sopimuksia on ensi kaudelle nyt 28 kappaletta. Joukkueeseen kartoitetaan vielä viittä pelaajaa.
– Haemme joukkueeseen vielä terävimpään kärkeen keskushyökkääjää, laitahyökkääjää ja puolustajaa sekä syvyyspelaajiksi keskushyökkääjää ja puolustajaa. Tällä hetkellä nimiä on pöydällä paljon, vaihtoehtoja käydään läpi ja pelaajien taustatietoja selvitetään. Haluamme löytää meidän näköisiä pelaajia, joiden ominaisuudet tukevat pelitapaamme.